Yhdysvaltain korkeimman oikeuden päätös presidentti Donald Trumpin asettamien tullien laittomuudesta vaatii vielä analyysiä ennen kuin sen vaikutuksista voidaan sanoa tarkemmin, sanoo ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio (ps.) sanoo.

– Yhdysvaltain sisäisen lainsäädännön kannalta se toi uusia rajoja tullien asettamiselle, mutta Yhdysvaltain presidentillä on muitakin oikeudellisia perusteita tullien asettamiseksi kuin tämä korkeimman oikeuden päätöksen kohteena ollut niin sanottu hätävaltaoikeus, Tavio sanoo.

Hän muistuttaa, että esimerkiksi terästullit asetettiin muun muassa kansalliseen turvallisuuteen vedoten.

Tavio uskoo, että EU-komissio tulee antamaan oman näkemyksensä asiasta hyvinkin nopeasti.

– Nyt on vielä siinä määrin vajavaisesti tietoa, että olemme varmasti viisaampia, kun saamme lisää oikeudellista analyysia tehtyä.

Tavio osallistui EU:n kauppaministerien epäviralliseen kokoukseen Kyproksella torstaina ja perjantaina. Kokous ehti päättyä ennen kuin tieto Yhdysvaltain korkeimman oikeuden päätöksestä tuli julki.