Yhdysvaltain korkein oikeus kumosi perjantaina presidentti Donald Trumpin laajat tullit, joita hän asetti kansallisiin hätätilanteisiin tarkoitetun lain nojalla.

Tuomioistuimen päätös kaataa Trumpin talouspolitiikan keskeisen kulmakiven. Tähän asti Trump on käyttänyt tulleja – tuontitavaroiden veroja – keskeisenä talous- ja ulkopolitiikan välineenä.

Esimerkiksi EU:ta Trump uhkasi 30 prosentin tulleilla, mutta sopi lopulta tullien ylärajaksi 15 prosenttia.

Yhdysvaltojen asettamat tullit ovat olleet tärkeässä roolissa maailmanlaajuisessa kauppasodassa, jonka Trump aloitti toisen presidenttikautensa alussa.

Kauppasota on vieraannuttanut kauppakumppaneita, vaikuttanut rahoitusmarkkinoihin ja aiheuttanut maailmanlaajuista taloudellista epävarmuutta.

Trumpin tullien ennustettiin tuottavan seuraavan vuosikymmenen aikana biljoonia dollareita tuloja Yhdysvalloille.

Trump: Olen syvästi pettynyt

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi lehdistötilaisuudessa häpeävänsä suuresti korkeimman oikeuden ratkaisua.

– Olen syvästi pettynyt, Trump kommentoi.

– Jotkut tuomareista eivät tehneet, mikä olisi ollut tälle maalle parasta, Trump jatkoi.

Trump toisti jälleen kerran, että ulkomaat ovat huijanneet Yhdysvaltoja pitkään. Hänen mukaansa oikeuden päätös johtuu ulkomaiden ja radikaalin vasemmiston vaikutuksesta.

– Yhdysvaltoja vuosia riistäneet maat ovat nyt onnensa kukkuloilla, mutta se ei kestä pitkään.

Globaali 10 prosentin tulli

Puhuessaan lehdistölle Trump painotti voimakkaasti, että nyt tehty päätös ei estä Yhdysvaltoja asettamasta tulleja. Hänen mukaansa nykyiset tullit voidaan perustella myös muilla pykälillä kuin hätätilalailla.

Trump kertoikin Yhdysvaltojen ottavan käyttöön uuden, maailmanlaajuisen kymmenen prosentin tuontitullin.

Trumpin mukaan tämä tulli olisi voimassa noin viisi kuukautta.

Asiantuntijat: Trumpin hallinto kehittää uudet perusteet tulleille

Trumpin hallinto tulee todennäköisesti kehittämään uudet perusteet tulleille, arvioi Elinkeinoelämän keskusliiton kansainvälisestä kaupasta ja kauppapolitiikasta vastaava johtaja Timo Vuori.

Hänen mukaansa oikeuden päätös ei lyhyellä aikavälillä selkeytä tilannetta yritysten kannalta, mutta voi antaa pitkällä aikavälillä EU:lle paremman asetelman neuvotella EU:lle alemmat tullit.

Toisaalta Yhdysvalloissa sisäinen kritiikki tulleja on kohtaan kasvanut, joten saa nähdä, miten Trump uskaltaa reagoida, Vuori toteaa.

Myös Yhdysvaltain politiikan tutkija Maria Lindén Ulkopoliittisesta instituutista arvioi ennen oikeuden päätöstä, että tullien kumoaminen ei välttämättä tuo helpotusta Suomen ja muiden alkuvuonna uusien tulliuhkailujen kohteeksi joutuneiden maiden tilanteeseen.

Lindén huomautti, että Trumpin hallinto on todennäköisesti varautunut jollain tavalla siihen, ettei korkein oikeus asetu tukemaan sen linjaa.

Lindén myös arvioi, että korkeimman oikeuden päätös voisi sisältää muotoilun, jonka myötä Trump voisi säilyttää kasvonsa ja jatkaa tullien asettamista jollain toisella tavalla.

Ylen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Ilmari Reunamäki arvioi päätöstä uutisissa:

Lähde: AP, Reuters