Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin perustama ja johtama niin kutsuttu rauhanneuvosto piti torstaina ensimmäisen kokouksensa Washingtonissa.
Alun perin Gazan jälleenrakentamista varten käynnistetyn hankkeen avajaiskokouksessa Trump sanoi, että Yhdysvallat rahoittaa hanketta kymmenellä miljardilla dollarilla.
– Yhdessä voimme saavuttaa unelman kestävästä harmoniasta alueelle, jota ovat kiduttaneet vuosisatojen ajan sota ja kärsimys, Trump sanoi.
Torstain kokouksen yhteydessä kerrottiin, että maailman suurin muslimimaa Indonesia ottaa varakomentajan roolin Gazan vakauttamiseen käytettävissä kansainvälisissä joukoissa (ISF).
Indonesia sanoi olevansa valmis lähettämään jopa 8 000 sotilasta osaksi kansainvälisiä joukkoja. Marokko sitoutui ensimmäisenä arabimaana lähettämään joukkoja. Sotilaita ovat luvanneet lähettää myös Albania, Kazakstan ja Kosovo.
Tavoitteena on, että ISF-joukot koostuisivat 20 000 sotilaasta ja poliisivoimista.
Länsimaat eivät innostuneet
Ainakin 27 maata hyväksyi kutsun osallistua neuvoston työhön, ja näistä valtaosa on Keski-Aasian ja Lähi-idän alueelta. Euroopasta mukana ovat vain Bulgaria, Unkari, Albania ja Kosovo.
Suomi on mukana kokouksessa diplomaattitasolla, tarkkailijana perjantaina. Asiasta kertoo Ylelle tasavallan presidentin kanslia.
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu sanoi televisiopuheessa torstaina, että Israel ja Yhdysvallat ovat yhtä mieltä siitä, että Gazan jälleenrakentaminen voi alkaa vasta, kun äärijärjestö Hamas on riisuttu aseista.
Alkujaan neuvoston piti keskittyä vain Gazan palestiinalaisalueen tilanteeseen, mutta Trump on antanut ymmärtää, että haluaa neuvoston toimivan laajemmin.
Trumpin pelätään tavoittelevan rauhanneuvostostaan jonkinlaista Yhdysvaltain johdolla toimivaa korvaajaa YK:lle.
Pelkoja ei lievennä se, ettei Davosin talousfoorumin yhteydessä allekirjoitetussa neuvoston peruskirjassa mainita Gazaa lainkaan.
Peruskirja antaa Trumpille puheenjohtajana valtaoikeudet sanoa viimeinen sana neuvoston päätöksistä, eikä häntä voi käytännössä syrjäyttää.
Jäsenmaita edustivat Washingtonin-kokouksessa presidentit, pääministerit tai ulkoministerit.