Kymmenen päivän sisään selviää, onko Yhdysvaltojen ja Iranin mahdollista solmia sopimus Iranin ydinaseohjelmasta, sanoo Yhdysvaltain presidentti Donald Trump.

Trump puhui asiasta perustamansa rauhanneuvoston ensimmäisessä kokouksessa.

Trumpin mukaan hän on käynyt hyviä keskusteluja Iranin kanssa.

– Vuosien mittaan on osoittautunut, ettei merkityksellisen sopimuksen tekeminen Iranin kanssa ole helppoa. Meidän täytyy saada aikaan merkityksellinen sopimus, muuten tapahtuu ikäviä asioita, Trump sanoi.

Yhdysvaltalaismediat kertoivat keskiviikkona lähteisiinsä viitaten, että Yhdysvaltain asevoimat on valmistautunut iskemään Iraniin jo tulevana viikonloppuna.

Trump alkoi uhkailla Irania iskuilla tammikuussa, kun Iranin turvallisuusjoukot surmasivat tuhansia ihmisiä maan johtoa vastustaneissa mielenosoituksissa.

Sittemmin Trump on painostanut Irania suostumaan ydinohjelmasopimukseen. Iran on uhannut Yhdysvaltoja vastaiskuilla.