Kolumni
Kolumneja kirjoittaa joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.
Kuuntele tämä ja muita kolumneja Yle Areenassa
Lue kolumneja
”Täällä kaikki tottelevat, vaikka eivät tietenkään halua olla täällä. Kun ihminen on raudoissa jaloista ja käsistä, hän tottelee lopulta pakon edessä.”
Lainaus on Ylen MOT-ohjelmasta, joka paljasti, millaisiin epäinhimillisiin oloihin Suomesta viedään nuoria. Toimittaja Wali Hashi pääsi sisään kurinpitolaitoksiin Somaliassa ja Keniassa esittämällä isää, joka etsii paikkaa pojalleen. Kuvamateriaali ja piilokameralle tallentunut keskustelu laitoksen johtajan kanssa on kylmäävää.
Vain reilu vuosi sitten MOT käsitteli aihetta edellisen kerran. Tuolloin kerrottiin ”Lilianista”, joka lähetettiin 13-vuotiaana kurinpitomatkalle Irakiin. Somali- ja irakilaisperheiden lisäksi kurinpitomatkoja on toteutettu Suomesta myös kongolais-, kurdi- ja srilankalaistaustaisissa yhteisöissä.
Vuosittain maahanmuuttajataustaisia lapsia ja nuoria viedään ulkomaille henkeä ja terveyttä vaarantaviin olosuhteisiin, tarkoitus on muovata heidän identiteettiään ja käyttäytymistään. Suomessa asiaa on kartoitettu erityisesti Kriisivalmiusjärjestön KAVALA-hankkeessa vuodesta 2022.
Hankkeen selvitystyön tulokset kertovat, että kurinpitomatkojen taustalla on usein varsin tuttuja ongelmia: ylivilkkautta, häiriökäyttäytymistä, koulusta lintsaamista, tottelemattomuutta vanhempia kohtaan, päihteiden käyttöä, näpistelyä ja hengailua huonossa kaveripiirissä.
Tilanne kärjistyy, kun perheet eivät saa riittävää tukea ajoissa. Kurinpitomatkat ovat usein huolestuneiden vanhempien viimeinen yritys ratkaista ongelmatilanne.
Sanotaan, että koko kylä kasvattaa, mutta monella maahanmuuttajataustaisella perheellä ei ole lainkaan väestön enemmistöön kuuluvia ystäväperheitä. Koulun ja kavereiden kautta länsimaalaistuvien lasten ja suomalaisen yhteiskunnan ulkopuolelle jäävien vanhempien välille repeää arvojen ja ajatusmaailman kuilu.
Kurinpitomatkat ovat ongelman äärimmäinen seuraus, mutta runsas tutkimusaineisto osoittaa, että ulkomaalaistaustaiset lapset ja nuoret elävät suomalaistaustaisia vertaisiaan useammin turvattomassa kasvuympäristössä. He kokevat ikäisiään useammin erilaisia väkivallan muotoja, ja myös keskusteluvaikeudet vanhempien kanssa ovat yleisempiä.
Maahanmuutto tekee vanhemmuudesta vaikeaa muun muassa tukiverkostojen ohenemisen vuoksi. Ja jos muuton taustalla on pakko, esimerkiksi pakolaisuus, kokemukseen liittyy usein lisäksi traumoja ja stressiä, jotka rasittavat vanhemmuutta vielä lisää.
Myös uudessa kotimaassa koettu syrjintä ja kasautuva taloudellinen huono-osaisuus vaikuttavat lapsiin. Perhedynamiikkakin hankaloituu, kun lapset kotoutuvat ja oppivat kielen aikuisia nopeammin.
Ammattilaisten yhteinen arvio on, että ulkomaalaistaustaisten lasten ja perheiden tarpeisiin ei ole Suomessa pystytty vastaamaan riittävästi. Ulkomaalaistaustaisille vanhemmille räätälöityä materiaalia ja ryhmätoimintaa on kehitetty esimerkiksi Barnahus-hankkeessa, ja vanhemmat ovat kokeneet hyötyvänsä siitä.
Mutta juuri varhaisesta tuesta ja ennaltaehkäisevästä työstä on nyt leikattu. Helsingin poliisilaitoksen ennalta estävä työ lakkautettiin, ja lyhytnäköinen saksipolitiikka leikkaa myös kotoutumisesta ja kriisi- ja perhetyötä tekeviltä järjestöiltäkin.
On helppoa katsoa MOT-jaksoja suomalaisin silmin ja ajatella, että ilmiö kertoo maahanmuuttajien, vähemmistön ongelmasta.
Mutta ilmiölle löytyy englanninkielinen käsite: Troubled Teen Industry (TTI), ja yllättäen se ei kerrokaan maahanmuuttajavanhemmista, vaan tavallisista amerikkalaisista vanhemmista. Hekin lähettävät oireilevia nuoriaan äärimmäisiin olosuhteisiin kurinpitoleireille ja -laitoksiin.
Kurinpitolaitoksille syntyy markkina, kun vanhemmat eivät saa riittävästi tukea yhteiskunnalta. Aivan kuten Itä-Afrikassa, myös Yhdysvalloissa ala on valtaisa bisnes, ja palveluita markkinoidaan somessa aggressiivisesti ja valheellisesti.
BBC:n jutussa traumaattisista laitoskokemuksistaan kertovat lukuisat amerikkalaiset. Heidän joukossaan on myös tunnettu nimi: media- ja seurapiirijulkimo Paris Hilton.
Valkoisten amerikkalaisnuorten kohdalla emme ajattele, että ongelma on maahanmuuttajissa, vaan ehkä sittenkin yhteiskunnassa, joka ei tarjoa perheille tukea.
Shadia Rask
Kirjoittaja on suomalainen työelämäprofessori, joka on tutkinut maahanmuuttoa ja Suomea seuraavan sukupolven kasvuympäristönä.