Kokkolalainen kansanedustaja Janne Jukkola tavoittelee kokoomuksen varapuheenjohtajuutta.
Tehtävään häntä esittää puolueen Pohjanmaan piiri.
Jukkola toivoo, että maakunnan ääni kuuluisi kokoomuksessa yhä vahvemmin. Hän muistuttaa, että menestystä syntyy kaikkialla Suomessa.
– Kokkolan seutu on hyvä esimerkki alueesta, jossa vahva vientiteollisuus, yrittäjyys, satamatoiminta sekä maatalous luovat kasvua ja elinvoimaa. Samanlaisia mahdollisuuksia löytyy ympäri maan, kun niille annetaan oikeat edellytykset, Jukkola toteaa tiedotteessa.
Kokoomuksen Pohjanmaan piirin mukaan Jukkolalla on vahva yrittäjyysosaaminen, selkeä ymmärrys huoltovarmuudesta ja kyky tarkastella Suomea kokonaisuutena.
– Jukkola yhdistää kaupunkien ja maaseudun näkökulmat ja tuo puoluejohtoon käytännönläheistä, koko maan huomioivaa ajattelua, sanoo Pohjanmaan Kokoomuksen puheenjohtaja Jesse Luhtala tiedotteessa.
Kokoomuksen puoluejohto valitaan kesäkuun puoluekokouksessa Jyväskylässä.