Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin ja Britannian yleisradioyhtiö BBC:n välistä kunnianloukkauskannetta käsitellään oikeudessa vuoden päästä. Asiasta päätti torstaina liittovaltion tuomari Floridassa.

BBC:n uutisen mukaan helmikuussa 2027 käytävän oikeuskäsittelyn on määrä kestää kaksi viikkoa.

Trump haastoi BBC:n viime vuonna oikeuteen ja sanoi vaativansa jopa 10 miljardin dollarin korvauksia.

Taustalla on BBC:n ohjelmassa näytetty video, joka oli arvostelijoiden mukaan editoitu tarkoitushakuisesti niin, että Trump näyttää yllyttävän kongressimellakoihin loppiaisena 2021.

BBC pyysi aiemmin anteeksi Trumpilta yhtiön ohjelmaan harhaanjohtavasti editoitua videota.

BBC sanoi kuitenkin olevansa vahvasti eri mieltä siitä, että kunnianloukkaussyytteelle olisi perusteita. Yhtiön mukaan vuonna 2024 lähetetystä ohjelmasta ei aiheutunut Trumpille mitään vahinkoa, sillä hänet valittiin toiselle kaudelleen pian sen jälkeen. Ohjelmaa ei myöskään lähetetty Yhdysvalloissa.