Juttu tiivistettynä
Viimeinen havainto suositun tv-juontajan, Savannah Guthrien äidistä, Nancystä on tammikuun viimeiseltä päivältä. Tuolloin hänen perheenjäsenensä jättivät hänet illallisen jälkeen kotiinsa lähellä Tucsonia.
Viranomaisten mukaan sukulaiset ilmoittivat hänen katoamisestaan seuraavana päivänä.
Nancy Guthrien liikuntakyky on niin rajoittunut, että hän ei olisi voinut poistua kotoaan ilman apua. Lisäksi poliisi löysi Guthrien kodin etuoven kuistinportailta hänen vertaan.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo sosiaalisessa viestipalvelussaan määränneensä ”kaikki liittovaltion lainvalvontaviranomaiset olemaan Guthrien perheen käytettävissä välittömästi.”
Poliisi ja liittovaltion poliisin, FBI:n virkamiehet kertovat tehostaneensa Nancy Guthrien etsintää.
Katoamistapauksen tutkijat uskovat, että äiti on edelleen elossa, vaikka ensimmäinen kahdesta lunnasvaatimuksesta annetusta määräajasta umpeutui torstai-iltana.
Savannah Guthrien Instagram-tilille torstai-iltana julkaistulla videolla Nancy Guthrien poika Camron Guthrie pyytää, että sieppaaja tai sieppaavat ottaisivat suoraan yhteyttä perheeseen.
– Sinä, kuka pidätkään hallussasi äitämme, haluamme kuulla sinusta. Emme ole kuulleet hänestä suoraan. Ota meihin yhteyttä, meidän pitää löytää keskusteluyhteys, jotta pääsemme asiassa eteenpäin, hän sanoo.
Myös tytär, NBC-kanavan juontajatähti Savannah Guthrie on vedonnut videon avulla sieppaajaan.
Savannah on työskennellyt NBC-kanavan aamuohjelman Todayn juontajana vuodesta 2012.
Ohjelma alkaa aamuseitsemältä ja se lähetetään New Yorkin Rockerfeller Plazalla sijaitsevasta NBC:n studiosta.
Lähde: Reuters