Keskustan Kainuun piirin puheenjohtaja Heikki Huotari sanoo, että Mikko Polvisen loikkaamista perussuomalaisista keskustaan on osattu spekuloida jo viime vuoden puolella.
– Tämä on iso ja iloinen uutinen keskustalle.
Kajaanilainen Mikko Polvinen valittiin eduskuntaan Oulun vaalipiiristä kevään 2023 eduskuntavaaleissa. Nyt hän loikkaa keskustan eduskuntaryhmään.
Polvinen erotettiin perussuomalaisten eduskuntaryhmästä määräajaksi viime lokakuussa, kun hän äänesti Oulaskankaan yöpäivystystä koskeneessa äänestyksessä vastoin hallituksen esitystä ja puolueen kantaa. Hän olisi halunnut säilyttää yöpäivystyksen Oulaisissa.
– Hän on sairaalaverkon puolestapuhuja ja ymmärtää Itä- ja Pohjois-Suomen alueita äärettömän hyvin. Sinällään hänen äänestyskäyttäytymisensä ei tullut minulle yllätyksenä, Heikki Huotari sanoo.
Huotarin mukaan asiasta on käyty piiritasolla monenlaista keskustelua, soraääniäkin on kuulunut.
– Mielipiteitä on joka junaan ja niin tulee ollakin.
Perussuomalaisille ratkaisu tuli yllätyksenä
Perussuomalaisten leirissä tunnelmat ovat vaisut. Polvisen ratkaisu tuli yllätyksenä.
– Kyllähän se ikävä uutinen meidän kannalta on. Eipä siitä kovin iloinen voi olla. Mikko on tehnyt hyvää työtä meidän koko alueella, sanoo perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan puheenjohtaja Maria Sorvisto.
Sorvisto ei pidä Polvisen määräaikaista erottamista eduskuntaryhmästä vääränä ratkaisuna, vaikka lopputuloksena olikin loikkaus toiseen ryhmään.
– Toiset puolueet toimivat ihan vastaavasti, joskin niillä on ehkä ollut eduskuntaryhmästä erottamisessa lyhyempi aika. En usko, että se on yksittäinen syy puolueen vaihtoon.
Minkäänlaista vihanpitoa Sorvisto ei tilanteessa näe, vaikka monet alueen perussuomalaiset ovatkin pettyneitä ja harmissaan.
– Tämä on tätä politiikkaa. Kyseessä oli Mikon oma ratkaisu, eikä siinä muuta ole kuin pulinat pois ja eteenpäin.