Iranin presidentti Masoud Pezeshkian vahvistaa, että maa valmistautuu ydinneuvotteluihin Yhdysvaltojen kanssa.

Presidentti kertoo ohjeistaneensa maan ulkoministeriä Abbas Araghchia aloittamaan neuvottelut – tietyin ehdoin.

– Olen ohjeistanut ulkoministeriä ryhtymään reiluihin ja oikeudenmukaisiin neuvotteluihin, mikäli olosuhteet ovat suotuisat – eli vapaa uhkauksista ja kohtuuttomista vaatimuksista, presidentti kertoo viestipalvelu X:ssä.

– Näitä neuvotteluita käydään kansallisten etujemme puitteissa, hän lisäsi.

Aiemmin Axios ja Reuters uutisoivat, että Yhdysvaltain erityislähettiläs Steve Witkoffin ja Araghchin välille suunnitellaan tapaamista perjantaille. Pezeshkian ei viestissään vahvistanut tätä asiaa.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on uhkaillut Irania iskuilla, mikäli maa ei suostu ydinsopimukseen Yhdysvaltojen kanssa. Iran on vannonut kostavansa iskut.