Yhdysvaltain oikeusministeriö julkaisi perjantaina viimeisen tiedostoerän seksuaalirikoksista tuomittuun Jeffrey Epsteiniin liittyvistä rikostutkinnoista. Myös hänen läheisen liittolaisensa, Ghislaine Maxwellin rikostutkintaan liittyviä dokumentteja on julkaistu.

Kaikkiaan julkaistu tiedostomäärä on valtava: 3,5 miljoonaa sivua, yli kaksi tuhatta videota ja 180 000 kuvaa.

Mitä ovat Epstein-asiakirjat?

Jeffrey Epstein (1953-2019) oli yhdysvaltalainen sijoittaja ja talousneuvonantaja, joka tuomittiin vuonna 2008 alaikäisen houkuttelusta prostituutioon.

Vuonna 2019 alettiin tutkia hänen pyörittämäänsä alaikäisten tyttöjen hyväksikäyttörinkiä. Hän kuoli tutkintavankeudessa tiettävästi itsemurhan seurauksena elokuussa 2019.

Epsteinin verkostossa oli vuosien varrella valtava joukko silmäätekeviä entisestä presidentti Bill Clintonista ja presidentti Donald Trumpista Britannian entiseen prinssi Andrewiin.

Trump suhtautui tutkinta-asiakirjojen julkaisuun toisen presidenttikautensa alussa nihkeästi, mutta hyväksyi marraskuussa niiden julkaisua koskevan lain. Asiakirjat olisi pitänyt julkistaa 19. joulukuuta mennessä.

Kaikkea ei nytkään julkaistu, mm. asianajajan ja asiakkaan välistä luottamuksellista tietoa koskevia tiedostoja on jätetty julkaisematta. Myös uhrien henkilöllisyyttä on oikeusministeriön mukaan pyritty suojelemaan.

Tyydyttääkö julkaisu kaikkia vai onko lisää luvassa?

Pohjois-Amerikan tutkimuksen professori Benita Heiskanen John Morton -keskuksesta Turun yliopistosta ei usko, että tyydyttää:

– Uhrit eivät ole tyytyväisiä siihen, mitä on julkistettu, koska heidän mielestään tekijöiden henkilöllisyyttä ei ole edelleenkään paljastettu. Uhrien nimiä sen sijaan on esillä.

Heiskasen mielestä uudet tiedostot eivät siten tuo oikeutta lukuisille seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi joutuneille tytöille ja nuorille naisille.

– En tiedä, tuleeko sitten jossain vaiheessa sellainen käänne, että tekijöiden nimiä aletaan vuotaa julkisuuteen jotenkin muuten. Uhrit ovat tähän asti kokeneet, että heidän tehtävänsä ei ole paljastaa näitä nimiä. Joitakin ulostuloja on nyt tullut.

Huomio liikaa yksityiskohdissa

Heiskasen mukaan Epstein-kohu on turhauttava monessakin mielessä. Ensinnäkin mielenkiintoisia asioita on jäänyt vähälle huomiolle. Mikä esimerkiksi oli Epsteinin yhteys Israelin johtoon ja tiedustelupalvelu Mossadiin?

– Erittäin raskauttavia ilmiantoja on pyörinyt internetissä jo ties kuinka kauan, mutta niitä ei ole tutkittu eikä media ei ole niitä käsitellyt.

Heiskasen mielestä skandaalissa fokus on väärä.

– Tämän pitäisi olla vuosituhannen järkyttävin skandaali. Koko yhteiskunnan eliitti, valtionhallinnosta tieteeseen, teknologiaan ja bisnekseen on mukana tässä vyyhdissä, tavalla tai toisella! Eikä pelkästään Yhdysvaltain eliitti, vaan kansainvälinen.

Tiedostoissa on mainittu iso määrä ihmisiä, kuten teknologia-miljardöörit Bill Gates ja Elon Musk, brittimiljardööri Richard Branson, Yhdysvaltain nykyinen kauppaministeri Howard Lutnick, Israelin entinen pääministeri Ehud Barak, Norjan kruununprinsessa Mette-Marit ja presidentti Trumpin entinen neuvonantaja Steve Bannon.

Osa asiakirjoissa mainituista ei ole ollut mukana tyttöringissä. Esimerkiksi viikonloppuna nousi esille Marko Ahtisaaren nimi, mutta Ahtisaari on kertonut tavanneensa Epsteinin vain kerran.

– Sehän on selvä, että koska kyse oli maailmanlaajuisesta seurapiiristä, niin eittämättä siinä on ihmisiä, jotka eivät ole koskaan olleet väärinkäytöksissä mukana.

Huomio on Heiskasen mukaan keskittynyt presidentti Donald Trumpin kytköksiin Epsteiniin – vaikka ne ovat olleet tiedossa koko ajan. Trump itse väittää ystävyyssuhteen katkenneen vuonna 2004.

– On ollut yleissä tiedossa, että tyttöjä paritetaan Neitsytsaarelle, lentokoneen nimi on Lolita Express ja Epsteinin saarta on kutsuttu Pedophile Islandiksi. Minkä takia itse ilmiö ei ole herättänyt laajempaa tyrmistystä?

Näin presidentti Donald Trump kommentoi lauantaina uusinta asiakirjojen julkistusta.

Nuorempi sukupolvi tekee pesäeroa

Heiskasen mukaan skandaali on osin myös sukupolvien välinen kysymys. Esimerkiksi demokraattipuolueen edustajainhuoneen jäsen, Ro Khanna on ajanut kiivaasti julkistuksia ja katsoo, että yhä noin puolet asiakirjoista on julkaisematta. Republikaaniedustajista Thomas Massie oli toinen keskeinen aloitteentekijä julkistuksia vaadittaessa.

– Ne poliitikot, jotka laittoivat alulle tiedostojen julkistuksen, ovat viisikymppisiä. Vanhempi sukupolvi on itse skandaalissa mukana. Kauan odotettu sukupolvenvaihdos saa tästä tuulta purjeisiin.

Tiedostojen julkaisua vaativien joukossa oli myös Trumpia perinteisesti kannattaneita, laitaoikeistolaisen MAGA-liikkeen (Make America great again) poliitikkoja.

Näkyvimpiä Epstein-totuuden vaatijoita ovat olleet muun muassa republikaanien kongressiedustaja ja salaliittoteoreetikko Marjorie Taylor Greene ja kongressiedustaja Lauren Boebert. Taylor Greene jopa erosi edustajainhuoneesta Trumpin kanssa syntyneen välirikon takia.

– Eivät MAGA:n kannattajat ole kuitenkaan lähteneet joukolla Trumpin kelkasta, vaikka siellä on ollut yksittäisiä ulostuloja, sanoo Heiskanen.

Asiaan palataan vielä

Kongressin demokraateille eivät julkaisujen viivästyminen ja laajuus kelpaa. Esimerkiksi senaatin demokraattijohtaja Chuck Schumer sanoo, että hallinto vedetään vastuuseen:

– Julkistuslaki vaati kaikkia asiakirjoja julki 19. joulukuuta mennessä. Oikeusministeriö vitkutti julkaisuja 43 päivää, poimi joukosta asiakirjoja, joista isoa osaa on rankasti sensuroitu. Kaikki tämä totuuden hämärtämiseksi ja uhrien kaipaaman oikeuden viivyttämiseksi, jyrisi Schumer.

Oikeusministeriön on annettava kongressille vielä loppuraportti julkistuksista, jolloin asiaan viimeistään palataan.

Voivatko Epstein-paljastukset vaikuttaa marraskuun välivaalien vaalitulokseen? Heiskasen mukaan isompia vaalikysymyksiä ovat esimerkiksi maahanmuuttopolitiikka, paperittomien siirtolaisten pidätykset tai näyttävät ulkopoliittiset operaatiot. Mutta tulevaisuutta on vaikea ennustaa:

– Tämä sykli on sellainen, että seuraamme jatkuvasti jotain kohua. Ne vaihtuvat viikoittain. Mutta ainakaan Epsteinin ringin uhrit eivät suostu jättämään tätä tähän, keskustelua tullaan pitämään yllä.