Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo pitävänsä Minneapolisin viikonlopun väkivaltaisia tapahtumia hyvin surullisina.

Liittovaltion agentit ampuivat lauantaina kuoliaaksi mieltään kadulla osoittaneen Alex Prettin.

– Siitä huolimatta, aseita ei voi olla – ei voi kävellä aseiden kanssa, niin ei voi tehdä, mutta kyseessä on hyvin valitettava tapaus, Trump sanoi tiistaina.

Trump torjui samalla tappaja-termin, jota hänen apulaisesikuntapäällikkönsä aiemmin käytti Prettistä. Prettillä oli laillinen ampuma-ase, joka otettiin häneltä pois ennen ampumista.

Arvostelu Trumpin maahanmuutto-operaatiota vastaan on kärjistynyt lauantain tapahtumien jälkeen.

”Rajatsaari” tapasi kuvernööri Walzin

Trumpin ”rajatsaari” Tom Homan on ottanut vastuulleen presidentin laajamittaisen maahanmuutto-operaation Minneapolisissa. Homan on Trumpin hallinnon rajapolitiikan vastaava johtaja.

Hän tapasi Minnesotan kuvernööri Tim Walzin tiistaina, ja hänen odotetaan myös tapaavan pormestari Jacob Freyn.

CNN:n mukaan Walz kertoi käyneensä Homanin kanssa läpi osavaltiolle ensisijaisen tärkeät asiat. Niihin kuuluvat puolueettomat tutkimukset kahdesta ampumisesta ja 3 000 liittovaltion agentin vahvuuden pienentäminen kaupungissa.

Walzin mukaan Homan ja hän sopivat jatkavansa yhteistyötä näiden tavoitteiden saavuttamiseksi.

Trump muuttamassa toimintamallia

Homanin nimittäminen rajavartioston johtajan Gregory Bovinon tilalle on osa presidentin laajempaa toimintamallin muutosta.

Valkoinen talo yrittää hillitä kansallista paheksuntaa sen jälkeen, kun liittovaltion agentit ovat ampuneet kuoliaaksi jo kaksi Yhdysvaltain kansalaista tässä kuussa.

Trumpin mukaan kotimaan turvallisuusviraston johtaja Kristi Noem kuitenkin jatkaa tehtävässään.

Lähteet: AFP, Reuters