Juttu tiivistettynä

Presidentti Alexander Stubbilta kysyttiin Sveitsin Davosissa, Maailman talousfoorumin keskustelussa, onko Nato hajoamassa juuri, kun Suomi on liittynyt siihen.

Ei, päinvastoin, se vahvistuu, Stubb aloitti.

Alkamassa on prosessi, jonka lopputuloksena on Nato 3.0, Stubb sanoo.

Jännite kasvaa, kun Trump saapuu Davosiin.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on sanonut keskustelevansa Grönlannista Davosissa ja pitää keskiviikkona illalla puheen.

”Tulette näkemään”, hän sanoi Washingtonissa tiistaina, kun häneltä kysyttiin aikeista ottaa Grönlanti Yhdysvaltain haltuun.

Eurooppa varautuu ”rumiin” skenaarioihin

Viime päivien myllerrys Grönlannin ja Naton ympärillä on saanut Euroopan maat valmistautumaan hankaliin, Stubbin sanoin ”rumiin” skenaarioihin.

Stubb sanoi eilen tiistaina Washington Postin haastattelussa, että ruma skenaario on, että Yhdysvallat ottaa Grönlannin väkivalloin. Stubbin mukaan se ei kuitenkaan ole Yhdysvaltain suunnitelmissa.

Tilanteisiin varaudutaan esimerkiksi näin:

Tanska välitti maanantai-iltana videota Grönlannista, mihin 200 tanskalaista sotilasta, monet erikoisjoukoista, saapui vahvistamaan arktista turvallisuutta.

Tanskan pääministerin Mette Frederiksenin mukaan Tanska ei voi sulkea voimankäyttöä pois, koska Yhdysvallatkaan ei tee niin.

Suomen johto oli koolla lauantaina miettimässä kaikkia mahdollisia skenaarioita.

Pohjois-Euroopan puolustusministerit olivat yllättäen maanantai-iltana Naton päämajassa kokouksessa, josta ei ole kerrottu julkisesti.

EU-johtajilla on ylimääräinen huippukokous torstai-iltana.

Trumpin saavutuksia suitsutetaan yhä

Naton pääsihteeri Mark Rutte ei keskiviikkona suostunut kommentoimaan Grönlanti-asiaa. Hän perusteli, ettei voi hoitaa työtään, jos ottaa julkisesti kantaa.

Tämä on tietenkin totta, sillä Natossa Yhdysvalloilla on suurin päätösvalta. Rutte sanoi kuitenkin tunnistavansa jännitteet.

Sen sijaan Stubb ja Rutte kehuivat Trumpin saavutusta, kuinka Trumpin ansioista Nato käyttää puolustukseen valtavasti enemmän rahaa kuin aiemmin. Stubb tosin ei mainitse Trumpia nimeltä.

Rutte on mielistellyt Trumpia ja saanut siitä kritiikkiä. Rutte sanoi tietävänsä, että hänen Trumpia puolustava näkemyksensä ei ole suosittu.

Silti ylistys jatkuu.

Rutte on todennäköisesti arvioinut, että se on tässä tilanteessa ainoa tapa yrittää pitää Trump yhä mukana. Aivan sama, kuinka nololta se näyttää.

Sekä Rutte että Stubb ovat sanoneet pelkäävänsä, että Grönlanti-keskustelu hukkaa olennaisen eli varautumisen todellisiin uhkiin. Näin he yrittävät ohjata huomiota toisaalle ja purkaa jännitettä.

Linja on hyvin erilainen kuin esimerkiksi Ranskan presidentti Emmanuel Macronilla tai Kanadan pääministeri Mark Carneyllä, jotka ovat kommentoineet Trumpin uhkailuja paljon suoremmin.

Grönlanti-uhka on vakava

Puheiden takana todellisuudessa Grönlanti-kysymys on kuitenkin mitä todellisin uhka. Ongelmallista liitolle on, että uhka on sisäinen.

Vaikka Naton sisällä on ollut säröä ennenkin, liittolainen ei ole aiemmin uhannut toista. Jos sisäinen uhka repii liiton, se on kyvytön puolustautumaan ulkoista uhkaa vastaan.

Keskustelussa toimittaja kysyi, pystyisikö Eurooppa tarvittaessa puolustamaan itseään Yhdysvalloilta.

Stubb väisti kysymyksen, kehotti panemaan asiat perspektiiviin ja käänsi keskustelun siihen, kuinka heikko Venäjän sotamenestys on ollut lännen tukemaa Ukrainaa vastaan.

Ylirento esiintyminen on taktikointia

Poliitikon puhe on todellisuuden rakentamista.

Keskustelussa Stubb rakensi kuvaa, jossa lännen intressi on todellisuudessa yhtenäinen aggressiivista Venäjää vastaan. Yhdysvaltojen ikävistä teoista hän ei puhu julkisesti.

Tämä on Stubbin tietoisesti valitsema linja, sillä hän sanoo Trumpin arvostelun johtavan huonoon lopputulokseen.

Rutte sanoo, ettei hän näe tilannetta, jossa Nato ei olisi Euroopan turvallisuuden kivijalka. Toisin sanoen, mikään ongelma ei saa olla ylivoimaisen iso, koska Naton on pakko säilyä.

Tilanteessa, jossa jännitteet kasvavat, Stubb ja Rutte esiintyvät jopa ylirennosti.

Stubb vitsailee, Rutte on kuin mitään ei olisi tapahtunut. Stubb käyttää sanaleikkejä eskaloinnista ja de-eskaloinnista ja vertauksia kierrepalloista.

Heidän tarkoituksensa on viestiä, että hätää ei ole. Vakavoinnilla ei voitettaisi mitään.

Julkisella esiintymisellä he pohjustavat tietä sille, että Tanskan ja Yhdysvaltojen riita ratkaistaan niin, että Nato säilyy.

Miten, se ei ole selvillä.

Tämän eteen tehdään taustalla työtä, jossa ei koko ajan hymyillä. Siellä rakennetaan Nato 3.0, jota ei välttämättä enää nyky-Natoksi tunnista.

Muokattu 21.1.26: Muokattu väliotsikkoa, alkuperäinen Trumpin ylistys muutettu Trumpin saavutuksen suitsuttamiseksi. Tekstiä muokattu, Stubbin ja Rutten ylistys muokattu kehumiseksi ja lisätty virke, että Stubb ei maininnut Trumpia nimeltä.