Juttu tiivistettynä

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump saapuu keskiviikkona Sveitsin Davosin talousfoorumiin.

Kysyimme kahdelta suomalaiselta asiantuntijalta, miten Suomi ja Eurooppa ovat onnistuneet diplomatiassa vuoden vallassa olleen Trumpin kanssa.

Kysymyksiin vastaavat Pohjois-Amerikan tutkimuksen professori Benita Heiskanen Turun yliopistosta sekä ajatushautomo Nordic West Officen toimitusjohtaja Charly Salonius-Pasternak.

Onko presidentti Alexander Stubbin niin sanottu golfdiplomatia ollut onnistunut tapa lähestyä Trumpia?

Heiskanen:

Se riippuu ihan siitä, mitkä tavoitteet tälle on asetettu. Jos ajatuksena oli saada aikaan keskusteluyhteys ja päästä vaikuttamaan sisärinkiin, niin silloin sitä varmaankin voi pitää onnistumisena.

On kuitenkin paljon monimutkaisempi asia, pystytäänkö näin vaikuttamaan esimerkiksi siihen tapaan, millä Yhdysvallat suhtautuu Eurooppaan.

Ne odotukset, joita mediakin on luonut tähän yhteydenpitoon, eivät välttämättä ole realistisia.

Salonius-Pasternak:

Kyllä. Diplomatiassa ja kansainvälisessä politiikassa on aina vaihtoehtoja. Harvoin on yhtä selvää tietä, joskus on. Siksi on kysyttävä, mikä olisi ollut vaihtoehto tälle lähestymistavalle.

Davosissa presidentti Stubb sanoi hyvin, että joskus viesti menee perille ja joskus ei.

Ääripäänä olisi ollut se, että ruvetaan räksyttämään Trumpille jokaisesta asiasta. En usko, että Trumpin näkemys Ukraiansta tai muista asioista olisi siitä parantunut.

Missä tulee myötäilyn raja vastaan sekä Suomella että Euroopalla?

Heiskanen:

Tämä on sellainen kysymys, jossa eurooppalaisten johtajien ja EU:n pitää katsoa yhdessä peiliin. Halutaanko olla missään kohtaa kuskina vai istutaanko vain pelkääjän paikalla?

Nykyinen linja ei näytä johdonmukaiselta. En usko, että kansalaiset ovat kartalla siitä, mikä eurooppalainen linjaus on.

Salonius-Pasternak:

Nyt ollaan Euroopassa siirtymässä valmiuteen pistää kova kovaa vastaan.

Suomen näkökulmasta Yhdysvallat uhkaa aloittaa sodan läheistä liittolaista Tanskaa vastaan. Suomen on tuettava Tanskaa loppuun asti.

Toisaalta Stubbin rooli on olla viestinviejä suhteessa Trumpiin. Jos Trump esittää uuden kutsun pelaamaan golfia, niin siihen pitää ehdottomasti vastata myöntävästi.

Stubb ei tässä toimisi Suomen presidenttinä vaan Euroopan viestinviejänä.

Sitä ei pidä hyväksyä mukisematta, jos Trump saisi sodalla painostamalla oikeudet kaivostoimintaan Grönlannissa ja käärisi voitot itselleen ja yhdysvaltalaisille yhtiöille.

Sen pitää johtaa sanktioihin yhdysvaltalaisia henkilöitä ja yrityksiä vastaan.

Mitä Suomessa voisi pahimmassa tapauksessa tapahtua, jos Trump kokee, että Suomi on toiminut loukkaavalla tavalla häntä kohtaan?

Heiskanen:

[Trumpin] arvaamattomuus on koko ongelman ydin. Hänen johtajuutensa perustuu henkilökohtaisiin reaktioihin ja impulsiiviseen toimintaan.

Me emme yksinkertaisesti voi tietää, mitä tuleman pitää.

Esimerkiksi muihin maihin kohdistuvat uhkaukset tai hyökkäykset eivät olleet esillä vielä vaalikampanjan aikana, mutta viime vuoden aikana hän on käyttänyt erilaisia täsmähyökkäyksiä ulkopolitiikan välineenä.

Salonius-Pasternak:

Tässä on muistettava, että Suomi on osa suurempaa kokonaisuutta. Mitä tämä merkitsee EU:lle, Natolle ja Pohjoismaiden yhtenäisyydelle?

Poliittinen johtomme joutuu muiden eurooppalaisten johtajien kanssa miettimään, millainen on se maailma, jossa läheinen liittolainen käyttää sotilaallista voimaa toista kohtaan.

Jos emme tässä kohtaa tue Tanskaa ja Grönlantia, niin miksi ihmeessä me uskomme, että kukaan tulisi tiukan paikan tullen auttamaan meitä.