Suomalaisten yrittäjien ja yritysten kannattaa varautua siihen, että tullimaksut tulevat voimaan helmikuussa Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin uhkausten mukaisesti, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen arvioi.
Trump uhkasi Suomea ja seitsemää muuta Euroopan maata uusilla kymmenen prosentin tuontitulleilla helmikuun alusta alkaen.
Pentikäisen mukaan täytyy samaan aikaan luottaa Suomen ja Euroopan johtajien neuvottelukykyyn sekä varautua tullimaksujen voimaantuloon. Hyvää on se, että Suomi ei ole tilanteessa yksin, vaan mukana on joukko Yhdysvaltojen keskeisiä liittolaisia.
– Olen luottavainen siihen, että meidän poliittinen johto yhdessä muiden Euroopan maiden johtajien kanssa pystyy hakemaan jonkinlaista ratkaisua. Kannattaa pitää pää kylmänä ja luottavaisin mielin katsoa tulevaan, mutta samalla varautua kuitenkin siihen, että tullit saattavat helmikuun alussa astua voimaan, Pentikäinen arvioi Ylelle.
Pentikäisen mukaan Trumpin uhkailu johtaa siihen, että suomalaisyritysten kannattaa etsiä markkinoita muualta kuin Yhdysvalloista, ja Euroopan unionin on syytä jatkaa ponnisteluja uusien kauppasopimusten saamiseksi.