Euroopan maat ovat tyrmistyneitä Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin esittämistä tulliuhkauksista.

Trump sanoi asettavansa tulleja Suomelle ja seitsemälle muulle maalla, mikäli Yhdysvallat ei saa ostaa Grönlantia.

Tasavallan presidentti Alexander Stubb ja pääministeri Petteri Orpo (kok.) kommentoivat uhkauksia viestipalvelu X:ssä.

– Suomi lähtee siitä, että liittolaisten kesken asiat ratkaistaan keskustelemalla ja yhteisillä pelisäännöillä, ei luomalla painetta, he kirjoittivat.

Myös muut Pohjoismaat, Britannia, Hollanti, Ranska ja EU ovat kertoneet mielipiteensä Trumpin tulliuhkailuista.

”Tullilausunto oli yllätys”

Trumpin tullilausunto on yllätys, sanoo Tanskan ulkoministeri Lars Løkke Rasmussen.

Tanska on tiiviissä yhteydessä EU:n kanssa, uutistoimisto Ritzau kirjoittaa.

– Presidentin ilmoitus tuli yllätyksenä. Kasvaneen sotilaallisen läsnäolon tarkoitus Grönlannissa on juuri lisätä turvallisuutta arktisella alueella.

– Olemme tiiviissä yhteydessä EU-komissioon ja muihin yhteistyökumppaneihimme asian tiimoilta, Løkke sanoo kirjallisessa lausunnossa.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on lauantaina uhannut Euroopan maita tulleilla, jos ne eivät ”anna Yhdysvaltojen ostaa Grönlantia”.

”Tullit eivät kuulu turvallisuuteen”

Nato on yhtä mieltä siitä, että Grönlannin turvallisuutta on vahvistettava, mutta tullit eivät kuulu tähän asiaan, Norjan ulkoministeri Espen Barth Eide kirjoittaa yleisradioyhtiö NRK:lle.

– Natossa vallitsee laaja yksimielisyys siitä, että arktisen alueen ja Grönlannin turvallisuutta on vahvistettava. Emme kuitenkaan katso, että tullikysymys kuuluu tähän yhteyteen, Eide kirjoittaa kommentissaan NRK:lle.

”Meitä ei kiristetä”

Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson sanoo, että Eurooppa ei anna periksi Donald Trumpin uhkauksille

– Emme anna itseämme kiristää. Vain Tanska ja Grönlanti päättävät asioista, jotka koskevat Tanskaa ja Grönlantia., pääministeri kirjoittaa sanomalehti Dagens Nyheterin mukaan.

– Aion aina puolustaa maatani ja liittolaisiamme.

Pääministerin mukaan Ruotsi työskentelee yhdessä muiden eurooppalaisten maiden kanssa yhteisen vastauksen laatimiseksi.

”EU puolustaa kansainvälistä oikeutta”

Euroopan unioni harkitsee vastausta Trumpin Grönlanti-tulleihin, sanoo Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja António Costa.

– Sen voimme sanoa, että Euroopan unioni tulee aina puolustamaan kansainvälistä oikeutta hyvin tiukasti, missä tahansa, ja se alkaa tietysti Euroopan unionin jäsenvaltioiden alueelta, Costa sanoi lehdistötilaisuudessa

Hän lisäsi koordinoivansa EU:n vastausta asiaan.

”EU seisoo Grönlannin rinnalla”

Alueellinen koskemattomuus ja suvereniteetti ovat kansainvälisen oikeuden perusperiaatteita, toteaa Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen lyhytviestipalvelu X:ssä.

– EU seisoo täysin Tanskan ja Grönlannin kansan rinnalla. Vuoropuhelu on edelleen välttämätöntä, ja olemme sitoutuneet jatkamaan jo viime viikolla Tanskan ja Yhdysvaltojen välillä aloitettua prosessia.

Tullit heikentäisivät von der Leyenin mielestä transatlanttisia suhteita ja johtaisivat vaaralliseen alamäkeen.

– Eurooppa pysyy yhtenäisenä, koordinoituna ja sitoutuneena suvereniteettinsa puolustamiseen.

”Mikään uhkailu ei vaikuta meihin”

Ranskan presidentti Emmanuel Macron sanoo, että mikään uhkailu tai uhkaus ei vaikuta EU:hun.

Ei Ukrainassa eikä Grönlannissa

– Tulleja ei voi hyväksyä, eikä niille ole sijaa tässä yhteydessä, hän sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.

Eurooppalaiset vastaavat yhtenäisesti ja koordinoidusti, jos tullit vahvistetaan, Macron sanoi.

”Täysin väärin”

Britannian pääministeri Sir Keir Starmer kuvailee Trumpin uhkaa asettaa tullit täysin vääräksi.

– Meidän kantamme Grönlantiin on hyvin selvä – se on osa Tanskan kuningaskuntaa ja sen tulevaisuus on grönlantilaisten ja tanskalaisten päätettävissä, hän sanoo lausunnossaan.

Hän totesi, että arktinen turvallisuus koskee koko Natoa ja kaikkien liittolaisten tulisi tehdä enemmän yhdessä vastatakseen Venäjän aiheuttamaan uhkaan eri puolilla arktista aluetta.

– Tullien asettaminen liittolaisille Naton yhteisen turvallisuuden tavoittelun vuoksi on täysin väärin. Aiomme tietenkin ottaa tämän suoraan esiin Yhdysvaltain hallinnon kanssa, Starmer sanoi.

Tiivis yhteys EU:hun

Alankomaat on tiiviissä yhteydessä EU-komissioon ja kumppaneihin harkitessaan vastausta Trumpin tulleihin, ulkoministeri Hanke Bruins Slot sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.

Sekä EU:n Costa että von der Leyen ovat tuominneet Trumpin uhkaukset tulleista.

”Rikkomus kauppasopimusta vastaan”

Ruotsin entinen pääministeri Carl Bildt kirjoittaa lyhytviestipalvelu X:ssä, että Trumpin uudet tullit ovat selkeä rikkomus EU:n kauppasopimusta vastaan.

– EU:n reaktion täytyy olla yhtä selkeä. Lempeä linja tuskin on vaihtoehto, Bildt sanoo.

Muutkin Ruotsin eri puolueita edustavat poliitikot ovat kyseenalaistaneet kauppasopimuksen jatkamisen.

”Kiina ja Venäjä hyötyvät”

EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Kaja Kallas sanoo X:ssä, että Kiina ja Venäjä hyötyvät liittolaisten erimielisyyksistä.

Kallaksen mukaan Grönlannin turvallisuuteen kohdistuviin mahdollisiin uhkiin voidaan puuttua Naton sisällä.

Kallas kirjoittaa, että tuontitullit uhkaavat köyhdyttää sekä Eurooppaa että Yhdysvaltoja. Hänen mukaansa huomion pitäisi olla Ukrainan sodan lopettamisessa.

”Järjetöntä ja lapsellista”

Grönlannin Attassut-puolueen puheenjohtaja Aqqalu Jerimiassen kutsuu Donald Trumpin uhkausta lisätulleista Euroopan maille täysin järjettömäksi ja lapselliseksi.

– Hän on kuin lapsi ruokapöydässä, joka ei saa makeisiaan, Jeriamiassen sanoo yleisradioyhtiö DR:lle.

– Haluamme mielellämme olla liittolaisia heidän kanssaan. Yhdysvallat on yhä meidän ystävämme. He ovat vain valinneet väärän presidentin.

”Farssi jatkuu”

Tanskan elinkeinoelämän järjestö Dansk Erhvervin toimitusjohtaja Brian Mikkelsen kirjoittaa DR:lle, että Trumpin farssi jatkuu.

– Yhdysvaltain presidentti käyttää jälleen tulleja uhkana. Kuten niin monta kertaa aiemmin. Se vahingoittaa luottamusta maailmankauppaan ja vahingoittaa sekä amerikkalaista että eurooppalaista taloutta.

Hän peräänkuuluttaa yhteistä eurooppalaista vastausta Trumpin uhkauksiin.

– On epätodellista, että olemme päätyneet tähän pisteeseen, mutta valitettavasti tämä on uusi todellisuus – ja siihen meidän kaikkien on suhtauduttava.

”En usko tätä todeksi”

Myös Norjan elinkeinoelämä käyttää kovia sanoja:

– Melkein ei uskoisi tätä todeksi. Tämä vaikuttaa täysin epäasialliselta, Harald Solberg, Norsk Industrin toimitusjohtaja sanoi yleisradioyhtiö NRK:lle.

Trumpin mukaan Suomelle ja seitsemälle muulle maalle asetetaan 10 prosentin tuontitulli helmikuun alusta alkaen Grönlannin takia. Trump ilmoitti asiasta lauantaina Truth Social -alustallaan.

Kesäkuun alussa tulli nousisi Trumpin mukaan 25 prosenttiin. Trump sanoi, että maiden olisi maksettava tulleja kaikista Yhdysvaltoihin vietävistä tuotteista, kunnes sopimus Grönlannin ostamisesta on tehty.

”Trump tuhoaa Naton”

Norjalainen Yhdysvaltojen asiantuntija, ajatushautomo Civitan neuvonantaja Eirik Løkke sanoo sanomalehti Verdens Gangille:

– Nato on varmasti lopussa, jos Trump käyttää fyysistä voimaa. Trump on tuhoamassa Natoa.

Hän kuvailee Trumpin uhkauksia saada Grönlanti täysin järjettömiksi.

”Lähes sodanjulistus Eurooppaa vastaan”

Valtiotieteen lehtori Jens Ladefoged Mortensen Kööpenhaminan yliopistosta tutkii kansainvälistä kauppaa. Hänen mielestään Trumpin uhkaukset ovat ennenkuulumattomia.

– Lähes sodanjulistus Eurooppaa vastaan, Mortensen sanoo DR:lle.

– Todella vaarallista pitkällä aikavälillä on se, ettemme enää voi luottaa Yhdysvaltain presidenttiin. Mehän luulimme, että meillä oli sopimus presidentin kanssa.

”Euroopan heikkous uhkauksen takana”

Euroopan heikkous on mahdollistanut Trumpin tulliuhkaukset, sanoo saksalainen taloustieteilijä uutistoimisto Reutersille.

– Eurooppa on jatkuvasti antanut periksi ja antanut Trumpin saada tahtonsa läpi sen sijaan että olisi puolustanut omia etujaan ja edistänyt monenvälisyyttä maailmanlaajuisesti, sanoi DIW:n johtaja Marcel Fratzscher.

– Tämä virhe kostautuu meille nyt, Fratzscher sanoi.

Hän arvioi, että Trump jatkaa Euroopan kiristämistä.