Mitä presidentti Donald Trump haluaa tehdä jäänmurtajilla, jotka Suomi rakentaa pikavauhtia Yhdysvalloille?
Tämä juttu näyttää, mihin kaikkeen Yhdysvallat voi suomalaisia jäänmurtajia käyttää.
Kahden aluksen on määrä valmistua jo Trumpin kauden lopussa, vuonna 2028.
1. Jäänmurtaja voi osallistua merenalaiseen sotaan
Tilatut jäänmurtajat ovat runkoja, joita Yhdysvallat voi räätälöidä eri tehtäviin ja uhkakuviin sopiviksi. Alukset voisivat osallistua myös sotilaallisiin operaatioihin.
– Yhdysvallat valitsi kehittyneitä murtajamalleja, jotka ovat mukautuvia, monikäyttöisiä alustoja, kertoo tutkija Liselotte Odgaard Ylelle.
Tanskalainen Odgaard on yhdysvaltalaisen ajatushautomon Hudson-instituutin vanhempi tutkija. Hän toimii myös professorina Norjan puolustusasioiden instituutissa.
Jäänmurtaja voidaan varustaa asejärjestelmillä, kuten kevyillä tykeillä tai konekivääreillä.
Murtajista voidaan tehdä myös ilmassa ja veden alla operoivien droonien emäaluksia. Tällöin niitä voitaisiin käyttää vaikkapa venäläisten tai kiinalaisten sukellusveneiden torjunnassa.
Sodan aikana alukset voisivat avustaa merimiinojen raivauksessa. Niitä voitaisiin käyttää jopa miinojen laskemiseen mereen.
Odgaard julkaisi viime kesänä kollegansa kanssa artikkelin jäänmurtajien käytöstä Naton puolustuksessa arktisella alueella.
Jäänmurtajat voivat avustaa joukkojen ja materiaalin viemisessä sellaisiin paikkoihin, jonne ei jään vuoksi muuten pääsisi.
Voisiko Yhdysvallat käyttää Suomesta tilattuja jäänmurtajia Tanskalle kuuluvan Grönlannin sotilaalliseen valtaukseen?
Ylen haastattelemat suomalaisasiantuntijat pitävät sitä epätodennäköisenä.
Jäänmurtajille ei olisi suurta tarvetta sotilasoperaatiossa. Ensinnäkin Yhdysvalloilla on Grönlannissa jo joukkoja Pituffikin tukikohdassa. Sillä on kyky operoida alueella lentokoneilla ja sukellusveneillä.
Jos valtausoperaatio toteutuisi, suomalaistekoiset murtajat eivät todennäköisesti edes ehtisi paikalle.
Trump on sanonut haluavansa Grönlannin presidenttikautensa aikana.
Ensimmäiset jäänmurtajat valmistuvat Raumalla vuonna 2028. Trumpin kausi loppuu tammikuun alussa vuonna 2029.
2. USA haluaa näyttää jäänmurtajilla voimaansa
Jäänmurtajat ovat avainasemassa, jotta Yhdysvallat ylipäätään kykenee liikkumaan pohjoisilla merialueillaan ja valvomaan rajojaan.
Trump on väittänyt, että venäläiset ja kiinalaiset alukset ympäröivät Grönlantia pyrkimyksenä miehittää se. Tanska on asiasta toista mieltä.
Yhdysvaltoja huolettaa myös se, että Venäjän ja Kiinan tutkimusalukset ja sota-alukset pyörivät lähellä Alaskaa.
Yhdysvalloille onkin tärkeää näyttää läsnäoloaan arktisella alueella.
Tosiasia on, että maailman mahtavin suurvalta on altavastaaja arktisella alueella.
Yhdysvalloilla on vain kaksi jäänmurtajaa, kun Venäjällä niitä on yli 40. Kanadalla murtajia on 19 ja Kiinalla kuusi.
Trumpin mukaan Yhdysvallat aikoo tilata jopa 40 uutta jäänmurtajaa.
Ensivaiheessa Yhdysvaltain rannikkovartiosto tilaa 11 alusta, joista neljä rakennetaan Suomessa ja seitsemän Yhdysvalloissa.
Alukset ovat keskiluokan murtajia. Niitä on kahta tyyppiä, joilla voi murtaa vajaan metrin tai noin puolentoista metrin jäätä.
Nämä murtajat eivät kykene toimimaan Grönlannin pohjoispuolella, Pohjoisnavan alueella eivätkä talvisaikaan Koillisväylällä.
Paksun jään alueella Venäjällä on ylivoima. Sillä on käytössään kahdeksan ydinkäyttöistä murtajaa, jotka pääsevät jopa kolmimetrisen jään läpi.
3. USA hamuaa jäänmurtajilla luonnonvaroja
Grönlannissa on paljon luonnonvaroja, jotka kiinnostavat Trumpia. Öljyn ja mineraalien hyödyntäminen on osoittautunut siellä toistaiseksi vaikeaksi.
Suomalaismurtajat voivat toimia jäänmurtokykynsä puolesta vain osittain Grönlannin ympärillä, mutta Alaskaan ne soveltuvat paremmin.
Sieltä presidentti Trump haluaa lisää öljyä ilmastonmuutoksesta huolimatta. Meriväylät tulee pitää auki öljynetsintää, porausta ja kuljetuksia varten.
Arktisella alueella piilee valtavasti luonnonvaroja. Yhdysvaltain geologinen tutkimuslaitos on arvioinut, että siellä on noin 13 prosenttia maailman öljyvaroista ja 30 prosenttia maakaasuvaroista, joita ei ole vielä löydetty. Alueella on myös paljon arvokkaita mineraaleja. Suuri osa luonnonvaroista on merialueilla.
Jäänmurtajia tarvitaan myös maalla kaivettujen mineraalien siirtämiseksi jalostukseen ja markkinoille.
Juttua varten on haastateltu myös seuraavia henkilöitä: Suomen, Yhdysvaltain ja Kanadan välisen jäänmurtajayhteistyön kansallinen koordinaattori, teollisuusneuvos Reko-Antti Suojanen työ- ja elinkeinoministeriöstä, Aalto-yliopiston meri- ja arktisen tekniikan apulaisprofessori Mikko Suominen, Maanpuolustuskorkeakoulun merisotaopin opettaja, komentajakapteeni Antti Malkamäki, Ilmatieteen laitoksen tutkimusprofessori Jari Haapala, Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Harri Mikkola, Lapin yliopiston Arktisen keskuksen tutkimusprofessori Timo Koivurova ja Tampereen yliopiston apulaisprofessori Rinna Kullaa.