Ulkopoliittisen instituutin johtavan tutkijan Ville Sinkkosen mukaan Yhdysvaltain, Tanskan ja Grönlannin edustajien eilinen tapaaminen olisi voinut mennä paljon huonomminkin.
– Tämän Valkoisen talon kanssa asioiminen ei ole helppoa. On Tanskalle ja Grönlannille positiivinen kehitys, että asia saatiin siirrettyä kahdenvälisiin pitkän aikavälin keskusteluihin, Sinkkonen sanoo Ylen aamussa.
Tanskan ulkoministeri Lars Løkke Rasmussen kuvaili eilistä Grönlannin asiaa käsitellyttä kokousta ”suoraksi ja rakentavaksi”. Rasmussenin mukaan Yhdysvaltain kanssa on kuitenkin edelleen ”perustavanlaatuisia erimielisyyksiä”.
Tämä ei ole ihme, sillä yksi asia ei ole muuttunut mihinkään: Yhdysvaltain presidentti Donald Trump haluaa Grönlannin osaksi Yhdysvaltoja. Asia on Trumpille ”jonkinlainen parkkiintuma”, Sinkkonen sanoo. Trump piti Grönlanti-kysymystä esillä jo ensimmäisellä presidenttikaudellaan vuosina 2016–2020.
– Silloin asialle naureskeltiin. Ja kun Trump toi asian esille toisen presidentinvaalikampanjansa aikana niin mietittiin, että hän yrittää siirtää keskustelua muualle hallinnon rakentamisen ongelmista.
Nyt Trumpin Grönlantiin kohdistuvat vaatimukset on otettava tosissaan, Sinkkonen sanoo. Ne on nähtävä osana Trumpin itse lanseeraamaa ”Donroen oppia”: Yhdysvallat määrää ja hallitsee läntisellä pallonpuoliskolla mielensä mukaan.
Yhdysvaltain toimet Venezuelassa antavat esimakua Trumpin hallinnon toimintatavoista alueilla, jotka hallinto näkee elintärkeänä Yhdysvalloille, Sinkkonen sanoo.
Luonnonvaroiltaan rikkaan ja sijainniltaan strategisesti merkittävän Grönlannin hallitseminen on osa Yhdysvaltain kilpailua Kiinan ja Venäjän kanssa. Samaan aikaan asia on kuitenkin Trumpille kuin ”kiinteistödiili”, Sinkkonen sanoo.
Kummallisen tilanteesta tekee se, että Tanska on ollut Yhdysvaltain uskollinen liittolainen. Tanskan johto olisi valmis miltei kaikenlaiseen sotilaalliseen tai taloudelliseen yhteistyöhön Yhdysvaltojen kanssa Grönlannissa.
– Ei ole mitään mitä Yhdysvallat ei voisi saavuttaa yhteistyössä Tanskan kanssa, Sinkkonen sanoo.