Juttu tiivistettynä
Tammikuu 2028. Grönlanti on vajonnut Yhdysvaltojen hallintaan ilman hyökkäystä, kaupankäyntiä tai edes kansanäänestystä.
Sen sijaan Yhdysvallat on taivuttanut Grönlannin hallintaansa uudenlaisella imperialismin muodolla, joka ei nojaa voimankäyttöön vaan käytännön suhmurointiin. Työkaluina ovat painostus, vilpilliset sijoitukset ja rakennushankkeet, sekä tulkinnanvaraiset lait.
Tällaisesta kuvitteellisesta skenaariosta kirjoittaa European Council on Foreign Relations -ajatushautomon tutkimusjohtaja Jeremy Shapiro. Kirjoitus on julkaistu arvovaltaisessa, kansainväliseen politiikkaan keskittyvässä Foreign Affairs -lehdessä tänään maanantaina.
– Tämä skenaario on mahdollinen, mutta ei missään nimessä väistämätön. Sen laatimisen taustalla on vaatimaton toive kannustaa ja tukea pyrkimyksiä estää tällainen tuhoisa lopputulos, Shapiro kirjoittaa.
Skenaariossa presidentti Donald Trumpin hallinto haluaa Grönlannin Yhdysvalloille, mutta näkee sotilaallisen hyökkäyksen Nato-liittolaista Tanskaa vastaan liian riskialttiina toimintana. Sen sijaan Yhdysvallat pyrkisi tavoitteeseensa hyväksikäyttämällä syrjäisen ja harvaan asutun alueen itsenäistymispyrkimyksiä ja riippuvuutta toimitusketjuista.
Tutkija: EU ei pysäyttäisi Trumpia
Operaatio Grönlannin ”strategiseksi uudelleensuuntautumiseksi” kohti Yhdysvaltoja alkaisi Shapiron laatimassa skenaariossa toden teolla toukokuussa 2026.
Tuolloin Yhdysvallat myöntäisi Grönlannin uuteen ”strategisen kehittämisen” ohjelmaan 10 miljardia dollaria. Se olisi moninkertainen määrä rahaa verrattuna siihen, mitä Tanska myöntää itsehallintoalueelle vuosittain.
Käytännössä Trumpin hallinnon kuvitteellinen investointi tarkoittaisi, että Grönlantiin saapuisi ensi kesänä suuri joukko yhdysvaltalaisia yhtiöitä ja järjestöjä suorittamaan uusia rakennushankkeita ja edistämään alueen luonnonvarojen hyödyntämistä.
”Kehityshankkeiden” kautta rahaa kaadettaisiin paikallisiin yhteisöihin siinä määrin, että sopimukset tekisivät Grönlannista entistä sitoutuneemman ja riippuvaisemman Yhdysvalloista.
Shapiron skenaariossa Grönlannin riippuvuutta lisäisivät ennestään Yhdysvaltojen tihutyöllä aikaansaamat sähkö- ja verkkokatkokset. Lisäksi yhdysvaltalaissotilaat voisivat vaikeuttaa ja hidastaa tanskalaisten rahtialusten tavarantoimituksia Grönlantiin.
Yhdysvalloilla on jo valmiiksi sotilastukikohta Grönlannissa, mutta humanitaarisen avun nojalla se alkaisi käytännössä laajentaa sotilaallista läsnäoloaan ympäri saarta.
Valtaosa grönlantilaista suhtautuisi edelleen penseästi liittymiseen Yhdysvaltoihin. Trumpin hallinto aloittaisi kuitenkin vaikuttamiskampanjan lietsomalla emämaahan Tanskaan kohdistuvaa katkeruutta muun muassa rahoittamiensa paikallisten medioiden ja poliitikkojen kautta.
Yhdysvallat ei haluaisi sallia kansanäänestystä saaren itsenäisyydestä, vaan kehottaisi ja painostaisi Grönlannin parlamenttia vauhdittamaan irtautumistaan Tanskan vaikutuspiiristä.
Skenaariossa Tanska tuomitsisi Yhdysvaltojen toiminnan Grönlannissa vihamieliseksi, mutta ei kykenisi sitä sotilaallisesti, taloudellisesti tai oikeudellisesti estämään. EU sanoisi pitävänsä Yhdysvaltojen toimintaa kansainvälisen lain vastaisena, mutta ei muiden turvallisuushuoliensa keskellä uskaltaisi suututtaa Yhdysvaltoja ryhtymällä vastatoimiin.
Grönlannin parlamentin kanssa tehdyllä sopimuksella Yhdysvallat ottaisi saaren turvallisuuden ja puolustuksen hallintaansa ja julistaisi sen Yhdysvaltain erityistalousalueeksi.
Skenaariot ennakoivat mahdollisia kehityskulkuja
Tutkimusjohtaja Shapiron esittämän skenaarion taustalla ovat osittain jo toteutuneet Yhdysvaltojen toimet ja suunnitelmat.
Trumpin hallinto on jo tosiasiassakin pohtinut esimerkiksi grönlantilaisten lahjomista puolelleen maksamalla saaren jokaiselle asukkaalle kymmeniä tuhansia dollareita, paljastaa uutistoimisto Reuters. Se on myös hahmotellut Grönlannin kanssa turvallisuussopimusta, jollaisia sillä on ennestään pienten saarivaltioiden kanssa.
Lisäksi yhdysvaltalaiset ovat tanskalaismedian mukaan todellisuudessakin sekaantuneet vaikutusoperaatioihin Grönlannissa viime vuonna.
Shapiro ennustaa esittämänsä Grönlannin-operaation avaavan portin suurvaltojen uudenlaiselle tavalle laajentua. Tätä uusien alueiden sulauttamista itseensä hän kutsuu käsitteellä geo-osmoosi. Yhdysvaltojen toiminnasta rohkaistuneina Venäjä voisi tutkijan mukaan tähän malliin saada hallintaansa Georgian ja Kiina Taiwanin.
– Trumpin hallinto osoitti, ettei aluetta tarvitse vallata, kun sen voi sulauttaa itseensä. Se vahvisti 2000-luvun maailmanpolitiikan yksinkertaisen totuuden: kun yhtenäistä kansainvälistä vastarintaa ei ole, säännöillä ei ole väliä, Shapiro kirjoittaa skenaarion yhteenvedossa.
Vastaavat tutkimustietoon ja siitä seuraavaan päättelyyn pohjautuvat skenaariot ovat yleisiä kansainvälisen politiikan tutkimuksessa. Skenaarioilla pyritään ennakoimaan mahdollisia kehityskulkuja, jotta niihin voidaan valmistautua ja varautua.
Viime vuonna paljon huomiota sai saksalaisprofessori Carlo Masalan skenaariokirja, joka kuvitteli mitä tapahtuisi, jos Venäjä voittaisi hyökkäyssotansa Ukrainassa.
Masalan skenaariossa uutta uhmaa saanut Venäjä uhkaisi seuraavaksi Naton yhtenäisyyttä ja päättäväisyyttä miehittämällä virolaisen Narvan kaupungin ja Hiidenmaan saaren.