Naton Euroopan-joukkojen komentaja, kenraali Alexus G. Grynkewich on parhaillaan vierailulla Suomessa.

Grynkewich, Puolustusvoimain komentaja Janne Jaakkola ja puolustusministeri Antti Häkkänen (kok) pitivät yhteisen mediatilaisuuden.

Grynkewich kertoi vierailleensa Venäjän rajalla, Vaalimaalla, missä hän oli tutustunut rajavalvontaan. Hän kertoi olleensa vaikuttunut Suomen asevoimien vahvuudesta ja valmiudesta.

– Suomen puolustusvoimat ja Rajavartiolaitos ovat vahvoja ja keskeinen osa maan kokonaisturvallisuutta sekä Naton pelotetta ja puolustussuunnitelmia. Oli kunnia vierailla heidän luonaan viimeisten kahden päivän aikana ja todistaa suomalaista ’sisua’, hän totesi samaan aikaan julkaistussa tiedotteessa.

Kenraalin vierailu osuu poliittisesti tulenarkaan hetkeen. Presidentti Donald Trumpin puheet Grönlannista ovat nostaneet pelkoa koko Naton tulevaisuudesta.

Grynkewichiltä kysyttiin, millaisena ongelmana hän näkee sen, että Yhdysvallat joutuu ehkä valitsemaan Nato-yhteistyön ja Grönlannin haltuunoton välillä. Kenraali ei halunnut ottaa kantaa poliittiseen kysymykseen. Hän totesi kuitenkin, että Venäjä on aktiivinen pohjoisilla alueilla, ja Nato-maiden yhteistyö toimii edelleenkin hyvin.

Ukrainan turvatakuista kenraali sanoi, että olennaisinta on, että Ukrainan omat asevoimat ovat vahvat. Ne ovat ensimmäisenä turvaamassa Ukrainaa, toisena tulevat niin sanotun halukkaiden koalition voimat.

Tällä hetkellä valmistellaan turvatakuiden yksityiskohtia. Kenraalin mukaan niistä on tulossa vahvat.

Grynkewichiltä kysyttiin myös mahdollisuudesta puuttua Venäjän varjolaivaston liikkeisiin. Kenraalin mukaan siihen on valmius, jos poliittinen johto antaa käskyn.