Voimapolitiikka jyrää tällä hetkellä kansainväliset säännöt, eikä se ole Suomelle hyväksi. Näin sanoivat eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan jäsenet keskiviikkona Ylen aamussa.

Yhdysvallat teki lauantain vastaisena yönä useita iskuja Venezuelaan ja sieppasi maan presidentin. Asiantuntijoiden mukan operaatio rikkoo YK:n peruskirjaa ja kansainvälistä oikeutta.

Presidentti Donald Trump on puhunut jo pitkään myös Yhdysvaltain halusta ottaa haltuun Tanskalle kuuluva Grönlanti.

– Kun sääntöpohjaisuus ei suurvaltoja kiinnosta, vanhat säännöt joutavat romukoppaan, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Wille Rydman.

Suurvalloilla on omat geostrategiset intressinsä, ja maailmassa on kova geopoliittinen kamppailu käynnissä.

– Olisi Suomen etu, että yhteisten sääntöjen mukaan toimittaisiin, mutta jos yhteisten sääntöjen mukaan ei toimita, Suomella ei ole lihaksia painostaa siihen, Rydman jatkaa.

Hän ei näe Suomelle parempaakaan liittolaista kuin Yhdysvallat.

Sääntöpohjaisuuteen kannattaa yrittää palata

Vihreiden kansanedustaja Pekka Haavisto pohtii, onko sääntöpohjaisuus normaali olotila vai jonkinlainen poikkeus. Haaviston mukaan vallan ja voiman käyttö näyttää muuttuneen uudeksi normaalitilaksi.

– Tästä kannattaa käydä kamppailua, koska olemme nähneet pitkän ajanjakson, jossa sääntöpohjaisuus on ollut se perussääntö ja siihen kannattaa yrittää palata, Haavisto uskoo.

Keskustan kansaedustajan Antti Kaikkonen muistuttaa, että Suomen virallinen ulkopoliittinen johto on ollut varovainen siksi, että Suomi haluaa ylläpitää hyviä suhteita Yhdysvaltoihin.

– Onhan tässä sellainen kehityskulku, että erilainen voimapolitiikka on tulossa diplomatian tilalle, Kaikkonen toteaa.

Kaikkosen mukaan Suomen kannattaa ilman muuta puolustaa kansainvälisiin sääntöihin perustuvaa järjestelmää. Se on pienempien maiden etu ja ihan kaikkien maiden etu, Kaikkonen muistuttaa.

Euroopan lihakset ovat Rydmanin mukaan valitettavasti kovin heikot.

– Jos haluamme sääntöpohjaista ja eurooppalaisesta näkökulmasta hyviin sääntöihin perustuvaa maailmaa, se tarkoittaa sitä, että meidän pitää vahvistaa itseämme sotilaallisesti, Rydman sanoo.