Venezuelalaiset ovat sekä juhlineet että kritisoineet Yhdysvaltojen lauantaisia iskuja Venezuelaan.
Presidentti Donald Trump suoritti perjantain ja lauantain välisenä yönä lukuisia iskuja Venezuelaan ja otti kiinni maan presidentin Nicolás Maduron sekä tämän vaimon Cilia Floresin.
Maduro on viety pidätyskeskukseen New Yorkiin. Hänen odotetaan saapuvan oikeuden eteen maanantaina.
Monet venezuelalaiset ovat pitkään odottaneet Maduron syrjäyttämistä. Maduroa on syytetty kansalaisoikeuksien polkemisesta ja vaalivilpistä. Vuonna 2024 hänet valittiin kolmannelle presidenttikaudelle, vaikka monien riippumattomien asiantuntijoiden mukaan vaalien todellinen voittaja oli oppositioedustaja Edmundo González.
Yhdysvaltojen iskua juhlittiin ympäri maailman. YK:n arvion mukaan maasta on reilun kymmenen vuoden aikana paennut yli seitsemän miljoonaa venezuelalaista.
Riehakasta juhlintaa
Espanjassa on Latinalaisen Amerikan ja Yhdysvaltojen jälkeen maailman suurin venezuelalaisväestö. Myös Edmundo Gonzalez pakeni vaalien jälkeen Espanjaan.
Maan pääkaupungissa Madridissa venezuelalaiset juhlivat Maduron kiinniottamista. Puerta del sol -aukiolle kerääntyi lauantaina ihmisiä, jotka heiluttivat Venezuelan lippuja, hurrasivat vapauden puolesta ja kutsuivat Maduroa murhaajaksi.
Juhlijoita on ollut myös muun muassa naapurimaa Kolumbiassa, jossa asuu yli kaksi miljoonaa venezuelalaista, sekä Panamassa, Costa Ricassa, Boliviassa ja Chilessä. Monet pitävät Maduron pidätystä merkittävänä muutoksena ja iloitsevat voivansa viimein palata kotimaahansa.
Maailmalla poltettu lippuja
Muun muassa Kreikassa, Ranskassa, Espanjassa ja Yhdysvalloissa on myös järjestetty mielenosoituksia, joissa on vastustettu Yhdysvaltojen pitkään jatkuneita iskuja ja presidentti Maduron pidätystä.
Mielenosoituksissa on poltettu lippuja ja haistateltu Donald Trumpille. New Yorkissa nähtiin kylttejä, joihin oli kirjoitettu ”Kuka on seuraava?”, ”Amerikka on gangsterivaltio” ja ”Kaikessa on kyse öljystä”.
Trump kertoi lauantaina tiedotustilaisuudessa, että Yhdysvallat aikoo johtaa Venezuelaa, kunnes turvallinen vallanvaihto on mahdollinen.
Videolla tunnelmia Euroopasta ja Yhdysvalloista:
Myös Venezuelan pääkaupungissa Caracasissa on protestoitu Yhdysvaltojen iskuja ja huudettu Maduroa tukevia iskulauseita. Paikalliset vaativat, että Yhdysvallat palauttaisi Maduron Venezuelaan tai antaisi edes merkin siitä, että presidentti on elossa. Iskuja on moitittu rikollisiksi.
– Yhdysvallat ei ole kiinnostunut vapaudesta tai demokratiasta, vaan öljystämme ja luonnonresursseistamme, paikallinen Oscar Pino sanoi CCTV:n toimittajalle.