Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoi lauantaina tiedotustilaisuudessa Yhdysvaltojen suorittamista iskuista Venezuelaan.

Trumpin mukaan Yhdysvallat aikoo johtaa Venezuelaa, kunnes turvallinen vallanvaihto on mahdollinen.

Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Ilmari Reunamäki sanoo, että Trumpin puhe oli räikeän imperialistinen, mutta sen konkretia on täysin hämärän peitossa.

– Ei pidä mitenkään paikkaansa, että Yhdysvallat johtaisi Venezuelaa. Entinen varapresidentti Delcy Rodriguez on tällä hetkellä presidenttinä ja haluton luovuttamaan valtaansa Yhdysvalloille, Reunamäki sanoi Ylen lauantai-illan puoli yhdeksän tv-uutisissa Washington DC:stä.

Hänen mukaansa Trumpin puheet näyttävät uhkaukselta, jotta Venezuela luovuttaisi valtaa Yhdysvalloille. Tiedotustilaisuus oli tunnin mittainen ja Reunamäen mukaan hyvin polveileva.

– Kävi selväksi, että koko läntinen pallonpuolisko on Yhdysvaltojen takapihana. Trumpin hallinnolla on luotto siihen, etteivät liittolaiset esimerkiksi Euroopassa kritisoi liikaa Yhdysvaltojen harjoittamaa imperialismia Etelä-Amerikassa.

Reunamäen mukaan tämä (hyökkäys Venezuelaan) on Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubion hetki.

– Trump tuntuu haluavan antaa Rubiolle roolin ja johtajuuden viemään tätä solmuista tilannetta eteenpäin, Reunamäki sanoo.