Juttu tiivistettynä
Jouluaattona julkisuuteen tullut uusi luonnos rauhansopimukselle ei saa Venäjän tukea, arvioi Suomen entinen Venäjän-suurlähettiläs Hannu Himanen.
Presidentti Volodymyr Zelenskyi kertoi aiemmin, että luonnos on lähetetty Kremlin tarkasteltavaksi. Venäjä on luvannut muotoilla kantansa ehdotukseen.
– Venäjä laskee, että se jatkaa mieluummin taistelua kuin ryhtyy vakaviin neuvotteluihin tällaisen paperin pohjalta, Himanen sanoo Ylelle.
Himanen muistuttaa, että uusin 20-kohtainen luonnos on vasta kokoelma periaatteita ja ratkaisun elementtejä.
– Jos edetään jonkinlaiseen sopimukseen, niin se edellyttää yksityiskohtaista tekstiä, hän sanoo.
Ukraina ja sen eurooppalaiset tukijat pitävät uutta paperia hyvänä alkuna varsinaisille rauhanneuvotteluille, mutta Himanen muistuttaa, ettei edes Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin kannasta ole varmuutta.
Himanen uskookin, ettei tämä luonnos toimi pohjana rauhansopimukselle.
Zelenskyin pitää vakuuttaa Trump suunnitelmastaan
Zelenskyin ja Trumpin on määrä tavata Floridassa sunnuntaina.
Himasella on selkeä näkemys, mikä on Zelenskyin kannalta olennaisinta kohtaamisessa.
– Zelenskyin tärkein tehtävä on vakuuttaa Trump siitä, että juuri tämä paperi on se kaikki mahdolliset kompromissit sisältävä ehdotus, jonka Venäjän tulee hyväksyä neuvottelujen lähtökohdaksi, Himanen sanoo.
Entisen suurlähettilään mukaan Venäjä pyrkii aktiivisesti ohittamaan Euroopan ja vaikuttamaan henkilökohtaisesti suoraan Trumpiin niin mielistelemällä kuin informaatiovaikuttamisenkin keinoin.
– Venäjän päämääränä on, että Trump kulkisi käsi kädessä Putinin kanssa ja näkisi Euroopan häiriötekijänä, joka tukee Ukrainaa, Himanen summaa.
Osapuolten lähtökohdat kaukana toisistaan
Himasen mukaan jo yksistään Venäjän ja Ukrainan lähtökohdat rauhanprosessille eroavat niin perustavanlaatuisesti toisistaan, että se estää varsinaisten neuvotteluiden aloittamisen.
– Putin edellyttää, että Ukraina tekee Venäjän vaatimat myönnytykset ennen kuin tulitauko tai aselepo tulee voimaan, hän sanoo.
Ukrainan ja sen eurooppalaisten kumppanien kanta taas on, että ensin pitäisi saada aikaan ilman ennakkoehtoja toteutettava aselepo, jonka jälkeen ryhdyttäisiin neuvottelemaan itse rauhasta.
– Nämä lähtökohdat ovat aika lailla vastakkaiset, eikä Venäjä toistaiseksi tunnu liikahtavan omasta kannastaan lainkaan, Himanen huomauttaa.
Aluekysymys neuvottelujen keskeinen kiistakysymys
Rauhansuunnitelman yksi vaikeimmista kohdista on kysymys alueista. Uusimmassa luonnoksessa nykyinen rintamalinja olisi aselepolinja.
Tämä vihjaa Himasen mukaan siihen, että Ukrainan tulisi hyväksyä se, että venäläisjoukkojen haltuunottamat alueet jäisivät Venäjän hallintaan.
– Ukraina kuitenkin torjuu ajatuksen siitä, että hyökkäyssodalla vallatut alueet voitaisiin tunnustaa osaksi Venäjää, Himanen toteaa.
Venäjä on puolestaan korostanut, että se on liittänyt nämä alueet ja Krimin niemimaan osaksi itseään ja vahvistanut tämän perustuslaissaan.
– Putin on tuoreissa lausunnoissa väittänyt, että nämä ovat muinaisia venäläisiä alueita ja kuuluvat Venäjään, Himanen sanoo.
Himanen ei usko, että Venäjä on halukas aselepoon, mikä olisi edellytys todellisten neuvottelujen käymiselle.
– Vielä ei ole merkkejä siitä, että neuvoteltaisiin vakavasti suoraan tai välikäden kautta osapuolten välillä, Himanen päättää.