Kirkon Ulkomaanapu (KUA) kertoi torstaina vähentävänsä muutosneuvottelujen seurauksena runsaat 21 henkilötyövuotta Helsingin-toimistoltaan.

Lokakuussa alkaneiden muutosneuvotteluiden taustalla olivat KUA:n mukaan kansainvälisen rahoituksen äkilliset ja merkittävät leikkaukset. KUA kertoo nyt sopeuttavansa toimintaansa.

Rahoitustaan ovat leikanneet muun muassa Yhdysvallat, Ranska, Britannia ja Saksa. Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin hallinto leikkasi keväällä seitsemän miljoonaa dollaria KUA:n hankkeista. KUA:n mukaan Yhdysvaltain leikkaamat avustukset olivat lähes 10 prosenttia sen maailmanlaajuisesta budjetista.

Suomi on leikannut rahoitustaan kansainväliseen avustustyöhön neljä kertaa kuluneen hallituskauden aikana.