Espoossa ryhdytään kehittämään tekoälyavusteista sovellusta, joka auttaa löytämään keikkaluonteisia osa-aikatöitä aiempaa helpommin.

Tavoitteena on parantaa erityisesti nuorten työllistymistä. Espoossa ja Kauniaisissa on nuoria työttömänä yhteensä jo noin 3 900.

Eduskunnan valtiovarainvaliokunta on myöntänyt hankkeeseen tänään 200 000 euroa kokoomuksen kansanedustajan Pia Kauman esityksestä.

Määräraha myönnetään Espoon kaupungille yhteistyössä Uudenmaan liiton kanssa. Kauman mukaan Espoon kaupunki on kohdentanut hankkeeseen käytettäväksi 100 000 euroa vuodessa seuraavien neljän vuoden aikana.

Kauma haki avustusta nuorten työllistymistä edistävän keikkatyösovelluksen ja siihen liittyvän matching-työkalun kehittämiseen.

– Sovellukselle on tarvetta, koska tähän mennessä emme ole pystyneet palvelemaan työttömiä työnhakijoita siten, että he aidosti löytäisivät työpaikan julkisten palveluiden kautta, hän sanoo.

Espoon kaupunginvaltuutettuna toimiva Kauma teki aiemmin syksyllä työnhaku-sovelluksen kehittämisestä myös valtuustoaloitteen.

Kansanedustajan mukaan tavoitteena on kehittää ja kokeilla erityisesti nuorille työnhakijoille suunnattu uudenlainen digitaalinen alusta, jonka avulla työnhakijat löytävät heille parhaiten soveltuvat avoimet keikkatyöpaikat.

Alustaan liitetyn matching-työkalun avulla työnantajien ja työntekijöiden on tarkoitus löytää nopeasti ja tehokkaasti toisensa.

Kauman mukaan työntekijää ja työnantajaa yhteen sovittaa matching-palvelua ei ole työllisyyspalveluissa vielä olemassa.

Sovelluksessa keikkatöitä voivat tarjota myös yksityishenkilöt

Sovelluksen kokeilualueena toimii Espoo ja Kauniainen. Tämä johtuu Kauman mukaan siitä, että Espoossa on jo ollut käytössä lyhytaikaisten työsuhteiden keikkapalvelu Workpilots.

Kyseinen palvelu ei kuitenkaan Kauman mukaan jatku sellaisenaan, koska se ei ole vastannut odotuksia. Sen tilalle kehitetään uudenlainen sovellus.

– Valtiolta saatava rahoitus antaa mahdollisuuden kehittää toimintoa sellaiseksi, että se pystyy auttamaan työelämään kiinni pääsemisessä sellaistakin nuorta, jolla ei ole aiempaa työkokemusta, ja siten kerryttämään hänen työkokemustaan, Kauma kertoo.

Uusi sovellus auttaa Kauman mukaan myös opiskelijoita löytämään töitä helpommin.

Työpaikkoja sovelluksessa voivat tarjota sekä yksityinen että julkinen sektori, järjestöt ja yksityishenkilöt.

– Kun pilotin ensimmäinen vaihe on saatu tehtyä, se voidaan laajentaa muihin ikäryhmiin ja muille alueille Uudellamaalla ja Suomessa, Kauma visioi.

Valtiovarainvaliokunnan myöntämä avustus sovelluksen kehittämiseen ja kokeiluun Espoossa on niin sanottuja eduskunnan joululahjarahoja. Niillä tarkoitetaan valtiovarainvaliokunnan kansanedustajien esityksestä tekemiä lisäyksiä valtion talousarvioesitykseen.

Viime vuosina lisäykset ovat olleet rahalliselta arvoltaan noin 50 miljoonaa euroa, mikä vastaa noin puolta promillea valtion koko talousarviosta. Lopulliset päätökset lisäyksistä tehdään täysistunnossa.

Juttua muokattu 11.12.2025 klo 10.25 Workpilots sovellusta ei laajenneta kokeilussa, kuten jutussa aiemmin kerroimme, vaan sen tilalle tulee uudenlainen sovellus.