WASHINGTON Presidentti Alexander Stubb vieraili lokakuussa Valkoisessa talossa sopimassa jäänmurtajakaupoista. Moni muistaa vierailulta tiedotustilaisuuden, jossa presidentti Donald Trumpilta kysyttiin, olisiko hän valmis puolustamaan Suomea Venäjän hyökkäykseltä.
– Kyllä, Trump vastasi ja täsmensi, että tekisi sen voimakkaasti.
Tätä pidettiin Suomessa laajalti merkittävänä lupauksena. Jotkut mediat pitivät sitä historiallisena. Eräät asiantuntijat ja kansanedustajat yhtyivät suitsutukseen.
Trumpin lupaus näytti paaluttavan maailman mahtavimman sotilasmahdin tarjoamaa suojaa, jota Suomi oli hakenut liittyessään Natoon ja solmiessaan puolustusyhteistyösopimuksen Yhdysvaltain kanssa.
Ei hullumpaa Venäjän käydessä yhä uhkaavammaksi.
Tapaamisen jälkeisessä tiedotustilaisuudessa Stubb valitsi sanansa harkiten. Hän totesi, ettei Trumpin lausunto ollut huono asia. Todennäköisesti Stubb tiesi, että Trumpin lupauksella ei ollut minkäänlaista painoarvoa.
Donald Trump on patologinen valehtelija ja sarjapettäjä. Hän on huijannut perheenjäseniään. Hänellä on ollut lukuisia skandaaleja liittyen uskottomuuteen avioliitoissaan. Häneltä on vaadittu oikeudessa 350 miljoonan dollarin korvauksia liikekumppanien vedättämisestä. Tuorein käänne tässä prosessissa oli tuomion kumoaminen elokuussa. Ja hän on valehdellut omalle kansalleen suoraan päin näköä kymmeniätuhansia kertoja.
Hän oli jopa valmis tietoisesti rikkomaan maan perustuslakia valheeseen nojaten. Hänen sanaansako pitäisi luottaa?
Kaikki mitä tiedämme Trumpin luonteesta, arvomaailmasta ja maailmankatsomuksesta, tukee ajatusta siitä, ettei hän ole valmis uhrauksiin Suomen tai minkään muunkaan maan puolesta.
Trumpin maailmankuvaa ajaa henkilökohtainen kunnia ja oma taloudellinen hyöty. Sen jälkeen seuraa Yhdysvaltain taloudellinen ja turvallisuuspoliittinen etu. Kaikki muu on toissijaista.
Tuosta Valkoisen talon tapaamisesta ja Trumpin lupauksesta on kulunut pari kuukautta. Nyt Yhdysvaltoihin luottaminen on yhä vaikeampaa.
Muutama viikko sitten paljastui luonnos Ukrainan rauhansopimuksesta. Se oli mitä ilmeisimmin Venäjän sanelema paperi, jota Yhdysvallat valmisteli salassa Euroopan johtajilta.
Välit Trumpiin olivat parantuneet aiemmin, kun Nato sitoutui isompiin puolustusmäärärahoihin, mutta tasavertainen kumppani Eurooppa ei ole. Yhdysvallat päästää Euroopan pöytään silloin, kun se sopii Trumpille.
Tuoreessa Politico-lehden haastattelussa Trump kuvailee eurooppalaisia johtajia heikoiksi.
Sittemmin on paljastunut myös, että Venäjän rauhanpyrkimyksiä ajavat Yhdysvaltain taloudelliset intressit Venäjän kanssa. Ukrainan itsenäisyydellä ei ole Trumpille merkitystä. Sodan lopettamisella on, koska se avaa ovet maineeseen ja mammonaan.
Trump rakentaa pohattojen maailmanjärjestystä bisnes edellä. Venäjällä on siinä oma roolinsa.
Pitkään eurooppalaiset johtajat vannoivat amerikkalaisten ymmärtävän, että liittolaisuus on heidänkin etunsa. Kulissien takaa on nyt paljastunut, että hekin ovat viimein tajunneet asioiden oikean laidan.
Der Spiegel kertoi pari viikkoa sitten Stubbin sanoneen eurooppalaisten johtajien puhelinkokouksessa, että Zelenskyä ei saa jättää yksin amerikkalaisten kanssa. Ranskan Presidentti Emmanuel Macron taas ilmoitti pelkäävänsä, että amerikkalaiset pettävät Ukrainan.
Saksan Liittokansleri Friedrich Mertz totesi Yhdysvaltain pelaavaan pelejä Euroopan ja Ukrainan kanssa.
Tuorein isku vasten kasvoja tuli viime perjantaina, kun Trumpin virallinen puolustusstrategia tuli julki. Se paljastaa Yhdysvaltain raadollisen suhtautumisen Eurooppaan.
Trumpin paperi ei tuomitse Venäjää, vaan Euroopan, jolla on paperin mukaan epärealistiset käsitykset Ukrainan sodasta. Uudessa strategiassa Yhdysvallat ei kannata sitä Eurooppaa, jonka kanssa se rakensi sääntöpohjaisen maailman, vaan sitä laitaoikeiston ajattelumaailmaa, jossa nationalismi jyllää.
On vaikea sanoa, kuinka nopeasti Yhdysvalloissa käynnissä oleva historiallinen muutos heijastuu käytännön toimiin. Naton artikla 5 on edelleen voimassa, mutta sitä ei ole koskaan kunnolla testattu. Jos Trump ei pidä jostakin kansainvälisestä sopimuksesta tai sitoutumisesta, hän irtaantuu siitä.
Ikävän tunteen antaa Saksan maajoukkojen komentaja kenraaliluutnantti Christian Freudingin haastattelu tuoreessa Atlantic-lehdessä. Freudingin mukaan yhteydet amerikkalaisiin kollegoihin ovat käytännössä poikki.
Suomen suhteet Donald Trumpin Yhdysvaltoihin ovat kieltämättä hyvät. Presidentti Stubb on taitavasti raivannut itselleen tilaa tärkeimpiin huoneisiin ja Trumpin lähipiiriin. Jäänmurtajakaupat ovat Suomen turvallisuudelle varmasti myönteinen asia.
Mutta isossa kuvassa Yhdysvaltain ja Euroopan suhde on historiallisen myllerryksen kourissa, ja Suomi muiden mukana on sen myrskyn silmässä.