Juttu tiivistettynä

Yhdysvaltain presidentin Donald Trump päätti hallintonsa kokouksen tiistaina lähes kolmeminuuttiseen vuodatukseen, joka koski Somaliaa ja somalialaisia.

– Somalia ei oikein ole edes mikään maa. Heillä ei ole mitään. He vain juoksevat tappamassa toisiaan, hän aloitti.

Sitten Trump aloitti somalialaissyntyisen demokraattipoliitikon, Ilhan Omarin haukkumisen.

– Hän on roskaa. Hän on roskaa. Hänen ystävänsä ovat roskaa.

– Kun he tulevat helvetistä, eivätkä tee muuta kuin valittavat, en halua heitä tänne. Menkööt sinne, mistä tulivat, Trump tylytti.

Trumpin vuodatus sai kokoushuoneessa raikuvat aplodit.

Varapresidentti J. D. Vancen nähtiin heiluttavan nyrkkiään. ”Hyvin sanottu” totesi puolestaan puolustusministeri Pete Hegseth.

Omar vastasi yhdysvaltalaisella CNN-kanavalla, että Trump yrittää vain kääntää puheillaan katseen pois omista epäonnistumisistaan.

Yhdysvalloissa asuu noin 260 000 ihmistä, jotka ovat alkuperältään Somaliasta.

– Näkemykseni Yhdysvalloista ja siellä asumisesta on muuttunut dramaattisesti. En koskaan uskonut, että presidentti, varsinkaan toisella kaudellaan, puhuisi niin tylysti, Somalian pääkaupungissa Mogadishussa asuva Ibrahim Hassan Hajji kertoi uutistoimisto AP:lle.

Hänellä ei ole aikomustakaan matkustaa koskaan Yhdysvaltoihin. Hajjin mukaan Trumpin puheet ovat kammottavia ja epäterveitä.

AP:n mukaan Trumpin lausunnot osoittavat, että Trumpin hallinto ei pyri pelkästään poistamaan Yhdysvalloista laittomasti oleskelevia maahanmuuttajia vaan taustalla näyttää olevan rasistinen ideologia.

Maahanmuuttajat rakensivat Yhdysvallat

AP muistuttaa, että juuri maahanmuuttajat perustivat ja rakensivat Yhdysvallat. Yhdysvaltain historiasta tiedämme toisaalta myös sen, että miljoonia maahanmuuttajia orjuutettiin ja kohdeltiin rasistisesti.

Trump on herättänyt presidenttikausillaan jälleen henkiin vanhan, kansakuntaa jakavan keskustelun siitä, kuka voi olla amerikkalainen ja kuka ei.

– Hän on arkipäiväistänyt kielenkäytön, jota amerikkalaiset ovat pitkään pitäneet sopimattomana, sanoo New Yorkin osavaltion yliopiston historian professori Cal Bon Tempo AP:lle.

Presidentti Trump ei kuitenkaan pelkästään puhu vaan myös toimii maahanmuuttovastaisesti.

Trump on suurelta osin jäädyttänyt maan turvapaikkajärjestelmän ja vähentänyt merkittävästi myös niiden määrää, joiden maahantulo olisi sallittua.

Tällä viikolla Trumpin hallinto keskeytti maahanmuuttohakemusten käsittelyt 19 eri maasta tulevilta siirtolaisilta.

Maahanmuuttovastaisella politiikalla yhä laajempi tuki

Viime kuussa tehdyn kyselyn mukaan noin neljä kymmenestä vastanneesta hyväksyy Trumpin maahanmuuttopolitiikan. Tyytyväisten määrä on keväästä kasvanut.

Maailman suurimman talouden johtajan puheilla on vaikutusta siihen, miten ihmiset suhtautuvat maahanmuuttajiin niin Yhdysvalloissa kuin muualla maailmassa.

Trump rikkoo rajoja tavalla, jota kukaan muu presidentti ei ole tehnyt aiemmin, luonnehtii kansalaisoikeustieteen professori César Cuauhtémoc García Hernández Ohion osavaltion yliopistosta.

– Hän ei ole suinkaan ensimmäinen poliitikko, joka on omaksunut rotuun perustuvan muukalaisvihan. Yhdysvaltain presidenttinä hänellä on vaikutusvaltaa enemmän kuin kenelläkään muulla.

Esimerkiksi Ranskassa laitaoikeistolaisen Kansallisen liittouman puheenjohtaja Marine Le Pen ja hänen poliitikkoisänsä rakensivat vuosikymmeniä poliittista imperiumiaan maahanmuuttovastaisen kielenkäytön varaan, tosin jo ennen kuin Trump lähti mukaan politiikkaan.

Trumpia ei kiinnosta, mitä muut ajattelevat

Ranskassa julkiset loukkaukset kansalliseen alkuperään, etniseen taustaan, rotuun tai uskontoon liittyen ovat vihapuhelakien mukaan laittomia.

Vihapuherikoksia setvinyt pariisilainen asianajaja Arié Alimi sanoo pelkäävänsä, että Trumpin puheet kasvattavat yleistä vihamielisyyttä.

– Kommentteja, joissa sanotaan, että väestö haisee pahalle, ei ole koskaan aiemmin kuultu maailman johtavan sotilaallisen ja talouden mahdin valtionpäämieheltä.

Trump välittää vähät.

– Kuulen jonkun sanovan, voi, tuo ei ole poliittisesti korrektia. Minua ei kiinnosta, presidentti sanoi.

Lähde: AP