Yhdysvallat ja Kenia ovat sopineet 2,5 miljardin dollarin terveysapupaketista. Presidentti Donald Trumpin hallinnon mukaan kyseessä on ensimmäinen sopimuksista, joita Yhdysvallat aikoo tehdä kehittyvien maiden kanssa.
Trumpin hallinto pysäytti valtaosan Yhdysvaltain kehitysyhteistyövirasto USAIDin rahoituksesta alkuvuodesta ja sulki viraston kesällä pysyvästi. Päätöstä on arvosteltu laajasti.
Yhdysvaltain Kenian kanssa tekemä sopimus on jatkoa Trumpin hallinnon kehitysyhteistyön uudistamiselle.
Sopimuksen mukaan Kenia saa Yhdysvalloilta 1,6 miljardia dollaria viiden vuoden aikana terveydenhuoltoon. Sopimus keskittyy esimerkiksi HIV:n, malarian ja tuberkuloosin ehkäisyyn ja hoitoon. Kenia taas sitoutuu kasvattamaan terveydenhuoltobudjettiaan 850 miljoonalla dollarilla.
Yhdysvallat aikoo tehdä lähiviikkoina kymmeniä samankaltaisia kahdenvälisiä sopimuksia, kertoo vanhempi virkamies Jeremy P. Lewin Trumpin hallinnon tiedotteessa.
Sopimukset perustuvat Lewinin mukaan ajatukseen, että Yhdysvaltain varoja pitää käyttää liittolaisten vahvistamiseen, eivätkä ne saa hyödyttää Yhdysvalloille ”epäystävällisiä” ryhmiä.
Lewinin ja toisen virkamiehen mukaan sopimuksia ei todennäköisesti tehdä Nigerian ja Etelä-Afrikan kanssa, koska Trumpilla on maiden kanssa erimielisyyksiä. Yhdysvallat kuitenkin keskustelee sopimuksesta Nigerian kanssa.
AFP, AP