Yhdysvaltain toimet Karibianmerellä viittaavat siihen, että Venezuelan johto on päätetty syrjäyttää.

Näin asiaa arvioi Ylelle Helsingin yliopiston dosentti Virpi Salojärvi.

– Nyt on käytännössä tultu siihen tilanteeseen, että Yhdysvaltain presidentti Donald Trump menettäisi kasvonsa, jos Nicolás Maduron sallitaan jatkaa Venezuelan johdossa.

Salojärvi on tutkimuksessaan erikoistunut muun muassa Venezuelan poliittiseen tilanteeseen.

Yhdysvallat on siirtänyt Karibianmerelle yli 15 000 sotilasta ja useita sota-aluksia Venezuelan hallinnon painostamiseksi.

Se on myös syyskuusta lähtien kohdistanut Karibianmerellä ja itäisellä Tyynellämerellä iskuja aluksiin, joiden väitetään salakuljettaneen huumeita Yhdysvaltoihin.

Marraskuun lopussa Yhdysvaltain presidentti Donald Trump määräsi Venezuelan ilmatilan suljettavaksi.

Trump on sanonut haluavansa lopettaa laittoman maahanmuuton Venezuelasta ja huumeiden salakuljetuksen maasta Yhdysvaltoihin.

Pelkkä uhkailu ja painostus eivät ole vielä johtanut Venezuelan presidentin Nicolás Maduron eroon.

Siksi Salojärvi uskoo, että myös isku tai hyökkäys Venezuelaan on lähiaikoina mahdollinen.

– Yhdysvallat on siirtänyt suuren lentotukialuksen Atlantin yli Karibialle. Sellaista ei ihan helposti tehdä, jos sitä ei olisi myös tarkoitus käyttää.

Trump on itsekin uhannut aloittaa lähiaikoina iskut Venezuelan maaperälle.

Yhdysvaltain maahyökkäys ei olisi helppo

Venezuelan puolustusvoimat on ollut pitkään heikoissa kantimissa.

Silti Yhdysvaltain maahyökkäys Venezuelaan ei olisi helppo, vaikka Trump niin väittää, arvioi Suomen entinen Venezuelan-suurlähettiläs Mikko Pyhälä.

Venezuela on iso maa, joka on pitkälti sademetsien peitossa. Olosuhteet tekevät alueiden valtaamisen ja hallinnan vaikeaksi.

Lisäksi maan laittomia kultakaivoksia pyörittävät sissit ovat taitavia ja hyvin aseistettuja.

Maan hallinnon korruptiosta hyötyvät armeijan upseerit eivät myöskään todennäköisesti ole valmiita luopumaan eduistaan, vaikka Venezuelan poliittinen johto vaihtuisi.

On mahdollista, että upseerit pakottaisivat armeijan rivisotilaat vastarintaan Yhdysvaltoja vastaan.

Pyhälän mukaan maan haltuun ottaminen vaatisi Yhdysvalloilta huomattavasti enemmän resursseja, kuin mitä tällä hetkellä Karibianmeren alueelle on koottu.

Hän arvioi, että Yhdysvallat tarvitsisi jopa satojatuhansia sotilaita tällaiseen operaatioon.

– Ilmaiskuja Yhdysvallat voisi kuitenkin tehdä satamiin tai lentokentille, joita käytetään huumeiden kuljettamiseen.

Maduron syrjäyttäminen ei riitä

Virpi Salojärven mukaan presidentti Nicolás Maduron eroaminen tuskin yksin riittäisi maan tulevaisuuden suunnan muuttamiseksi.

Maduron taustalla ja lähipiirissä vaikuttavat muun muassa vaikutusvaltaiset sisarukset Jorge ja Delcy Rodríguez, sisä- oikeus- ja rauhaministeri Diosdado Cabello sekä armeijaa johtava kenraali Vladimir Padrino Lopéz.

Koko joukko täytyisi saada Maduron lisäksi vallan kahvasta pois, Salojärvi toteaa.

– Maan hallinto on korruptoitunut ja korviaan myöten kytköksissä muun muassa huumekauppaan yhdessä armeijan kanssa.

Valtaosa äänesti Maduroa vastaan

Salojärvi ei osaa sanoa, miten maan kansa, armeija tai johto reagoisi siinä tapauksessa, jos Yhdysvallat päättää hyökätä Venezuelaan.

Maan armeijan reaktiota ei tiedä varmuudella kukaan.

Salojärven mukaan fakta on kuitenkin se, että suuri osa kansasta äänesti viime vuonna presidentinvaaleissa Maduroa vastaan, vaikka Venezuelan vaaliviranomaiset julistivatkin hänet vaalien voittajaksi.

– Näin tapahtui myös alueilla, joissa on sotilastukikohtia. Sen pohjalta voidaan päätellä, ettei suuri osa armeijan rivisotilaistakaan ole Maduron kannalla.

Salojärven mukaan maassa viime aikoina tehdyt kyselyt myös osoittavat, että suurin osa venezuelalaista hyväksyisi sen, jos Trump päättää väkivalloin syöstä Maduron ja tämän kumppanit vallasta.

– Monet venezuelalaiset ovat epätoivoisia. Yhdysvaltain hyökkäyksen seuraukset saattavat pelottaa heitä, mutta se antaa myös toivoa.

Venezuelalaisista yhdeksän kymmenestä elää tätä nykyä köyhyydessä ja kahdeksan miljoonaa kansalaista on paennut maasta Maduron vuonna 2013 alkaneen valtakauden aikana.

– Venezuela ei ole tavallinen diktatuuri. Se on diktatuuri, joka on kytkeytynyt armeijaan ja rikollisuuteen. Vuosien aikana on yritetty jo vaikka mitä, että heidät saisi pois vallasta.

Salojärven mukaan Yhdysvaltain toimet ovat antaneet venezuelalaisille sellaisen tunteen, että vallan vaihto tapahtuu nyt tai ei koskaan.

Maduron hallinnon kaatumista odotetaan myös ulkomailla, Salojärvi sanoo.

– Trumpilla ja republikaaneillakin on paljon venezuelalais- ja kuubalaistaustan omaavia latinoäänestäjiä. Monet toivovat, että Venezuelasta käynnistyisi korttitaloefekti, joka kaataisi myöhemmin myös Kuuban ja Nicaraquan hallinnot.

Vaikutuksia Venezuelan vallanvaihdoksella olisi Salojärven mukaan myös maan liittolaisiin Venäjään, Kiinaan ja Iraniin.

– Asialla on laajempi geopoliittinen merkitys.

Oppositiolla suunnitelma hallinnon kaatumisen varalle

Salojärven mukaan Maduron hallinnon syrjäyttäminen ei välttämättä aja Venezuelaa kaaokseen.

– Tilanne on se, että maassa on demokraattisesti valittu presidentti Edmundo Gonzalez Urruti, joka on viime vuoden presidentinvaalien todellinen voittaja. Vaaleissa oli mukana myös suosittu oppositioehdokas Maria Corina Machado. Siinä mielessä mitään valtatyhjiötä ei tulisi.

Corina Machado on kertonut avoimesti, että oppositiolla on suunnitelmat ensimmäiselle sadalle tunnille ja päivälle siltä varalta, että Maduro saadaan vallasta pois.