Yhdysvaltain Karibianmerelle ja itäiselle Tyynellemerelle tekemissä iskuissa ei viime kädessä ole kysymys huumeiden salakuljetuksen estämisestä.

Näin arvioi maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen keskiviikon A-studiossa.

Teivaisen mukaan on selvää, että Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin puheissa huumeiden vastaisesta sodasta on on kysymys niin sanotusta ”huumeistamisesta”.

Tällä Teivainen viittaa aiheettomaan pelotteluun, jonka päätarkoitus on pyrkiä oikeuttamaan Yhdysvaltain hallinnon poikkeuksellisia toimia.

– Fentanyyli, joka on se vakavin huume Yhdysvalloissa tällä hetkellä, ei tule Venezuelan kautta. Se tulee Meksikon kautta Kiinasta ja jostain muualta, Teivainen huomauttaa.

Yhdysvallat on hyökännyt Karibianmerellä ja itäisellä Tyynellämerellä syyskuusta lähtien aluksiin, jotka tulevat Venezuelan suunnasta. Yhdysvallat väittää niitä huumeiden salakuljettajiksi. Yli 80 ihmistä on kuollut iskuissa.

Myös Ylen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Ilmari Reunamäki sanoo A-studion lähetyksessä, etteivät iskut aluksiin tosiasiassa vaikuta tehokkaalta huumekuljetusten torjunnalta.

– Yhdysvalloilla on Karibianmerellä jo 15 000 sotilasta, lentotukialuksia ja raskasta kalustoa. Eli onko tässä kuitenkin näiden veneiskujen varjolla sitten valmisteltu tai harjoiteltu iskuja Venezuelaan? Reunamäki kommentoi.

Huolestuttava signaali

Asiantuntijoiden mukaan Trumpin iskujen todellinen motiivi saattaa liittyä pyrkimyksiin vaihtaa valtaVenezuelassa.

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Maria Lindén arvioi A-studiossa, että Trumpin lähipiirissäkin on henkilöitä, jotka aidosti toivovat Venezuelan presidentti Nicolás Maduron syrjäyttämistä.

Trumpin hallinto hyöytyy kuitenkin juuri huumekuljetusten torjumiseen vetoamisesta. Yhdysvalloissa moni vähintäänkin tuntee jonkun, joka kärsiii huumeista.

– Se että vähintäänkin esitetään kotiyleisölle että asiaan puututaan, voi olla tapa saada puolueelle ja omalle hallinnolle suosiota ja ääniä välivaaleissa, Lindén arvioi.

Tutkijan mukaan toimien taustalla vaikuttaa jossain määrin myös uusi maailmajärjestys, joka perustuu voimaan eikä sääntöihin. Trumpin kiinnostus Venezuelaan on Lindénin mukaan huolestuttava signaali maailmanlaajuisesta etupiiripolitiikkasta.

Vielä hän ei kuitenkaan puhuisi suoranaisesta maailman jakamisesta.

– Jokainen pienikin risahdus siihen suuntaan on kuitenkin Suomen näkökulmasta liikaa, tutkija kiteyttää.