Yhdysvaltain presidentti Donald Trump aikoo perua edeltäjänsä Joe Bidenin niin sanotulla automaattikynällä allekirjoitetut määräykset. Trump ilmoitti asiasta Truth Social -viestialustallaan.

Yhdysvaltain oikeusministeriö linjasi vuonna 2005, ettei presidentin tarvitse allekirjoittaa itse lakiesityksiä, vaan tämä voi määrätä viranomaisen lisäämään presidentin allekirjoituksen esimerkiksi automaattikynällä.

Trump väittää, että automaattikynää käyttävät henkilöt toimivat laittomasti. Hänen mukaansa automaattikynän käyttö ei ole sallittua, ellei presidentti ole antanut siihen nimenomaista lupaa.

Trump arvioi, että Biden allekirjoitti automaattikynällä yli 90 prosenttia määräyksistään.

Automaattikynää käytetty vuosien ajan

Lukuisat presidentit ovat käyttäneet kautensa aikana erilaisia automaattikyniä. Trump on kuitenkin sanonut, että niiden käyttö Bidenin kaudella todistaa tämän olleen henkisesti toimintakyvytön eikä hallinneen Valkoista taloa.

Bidenin viimeisiin määräyksiin presidenttinä kuuluivat ennakoivat armahdukset henkilöille, jotka olivat Trumpin kohteina. Armahduksen saivat muun muassa hänen perheenjäsensä ja koronaviruksen vastaisia toimia johtanut Anthony Fauci.

New York Timesin mukaan Barack Obamasta tuli vuonna 2011 ensimmäinen Yhdysvaltain presidentti, joka hyödynsi automaattikynää lakiesityksen hyväksymiseen vieraillessaan Euroopassa. Paperisia asiakirjoja lennätetään yhä ajoittain presidentin allekirjoitettaviksi.

Lähteet: AFP, Reuters