SDP leikkaisi muun muassa kotihoidontuesta, maataloustuista ja yksityisten lääkärikäyntien Kela-korvauksista.

Lisäksi puolue peruisi korkeimpien marginaaliverojen kevennykset. Veronkevennyksen peruminen toisi valtion kassaan yli 500 miljoonaa euroa. Myös muita hallituksen toimia peruttaisiin.

SDP julkaisi vaihtoehtobudjettinsa tänään.

Kotihoidontuki rajattaisiin alle 2-vuotiaiden lasten hoitamiseen ja sisarkorotukset poistettaisiin. Toimella tavoiteltaisiin 120 miljoonan säästöjä. Samalla varhaiskasvatuksen maksuja alennettaisiin.

Maataloustuet taas rajattaisiin niille tiloille, jotka saavat tuloja ruoantuotannosta. Säästöksi arvioidaan 100 miljoonaa.

Säästöjä haettaisiin myös muista yritystuista: Teollistumisen sähköistämisen tuki lakkautettaisiin kokonaan ja muita suoria yritystukia leikattaisiin 10 prosentilla niin sanotusti juustohöylämenetelmällä.

Suurin oppositiopuolue myös muuttaisi listaamattomien osakehtiöiden osinkojen verotusta ja rajaisi konsernien korkovähennysoikeutta.

Puolueen puheenjohtaja Antti Lindtmanin mukaan SDP:n vaihtoehto palauttaisi suomalaisten luottamuksen, mikä on edellytys talouskasvulle.

– Kasvu on ollut kituliasta, koska hallituksen leikkaukset ja moniin tavallisiin suomalaisiin kohdistuvat veronkiristykset ovat vieneet luottamusta ja uskoa tulevaisuuteen. Se näkyy siinä, että työllisyys ja talous ei ole lähtenyt kasvuun. Tekisimme toisenlaiset arvovalinnat.

– Luottamus on talouden parasta valuuttaa ja siksi vaihtoehtomme kaikkein tärkein päätös on asettaa suomalaiset etusijalle, niin verotuksessa kuin palveluissa.

SDP katsoo, että esimerkiksi kulutuskysyntää lisäisi se, jos suurempi osa veronalennuksista kohdistettaisiin pieni- ja keskituloisille.

Vaihtoehdossa ansiotulojen verotukseen esitetään 400 miljoonan kevennyksiä. Alle 8 000 euroa kuussa tienaavien verotus kevenisi. Puolue esimerkiksi peruisi hallituksen suunnitteleman ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poiston.

Lindtman: Vaihtoehtomme on uskottava

Pienyrittäjiä SDP tukisi nostamalla arvonlisäverovelvollisuuden alarajan 30 000 euroon. Samaa esitti myös vasemmistoliitto omassa, aiemmin tänään julkaistussa vaihtoehtobudjetissaan.

SDP tukisi suhdannemontusta pahasti kärsivää rakennusalaa 100 miljoonan ”hätäpaketilla”, ja yritykset saisivat ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen tukea. Myös koulutukseen luvattaisiin lisää rahaa.

Verrattuna pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksen talousarvioesitykseen SDP:n vaihtoehdossa valtio ottaisi ensi vuonna yli 400 miljoonaa euroa vähemmän velkaa.

Lindtmanin mukaan SDP:n esittämä vaihtoehto olisi ”toteutettavissa välittömästi”.

– Ottaisimme 400 miljoonaa euroa vähemmän velkaa kuin hallitus ensi vuodelle esittää ja lisäksi painaisimme kaasua kasvulle, jota kipeästi Suomi kaipaa. Vaihtoehtomme on paitsi reilu ja oikeudenmukainen myös uskottava. Se ottaa huomioon julkisen talouden erittäin vaikean tilanteen.

Eduskunta keskustelee opposition vaihtoehtobudjeteista keskiviikkona.