Juttu tiivistettynä
Ukraina ja Yhdysvallat kertoivat maanantaina, että ne ovat laatineet uuden päivitetyn version rauhanehdotuksesta.
Sen sisällöstä ei ole kerrottu julkisuuteen, mutta eurooppalaiset johtajat ovat vakuutelleet tyytyväisyyttään tilanteeseen. Vielä muutama päivä sitten he tyrmäsivät Yhdysvaltojen esittelemät rauhanehdot.
Näyttääkö tilanne nyt Ukrainan kannalta paremmalta kuin vielä hetki sitten? Tätä kysyimme Euroopan turvallisuuspolitiikan asiantuntijalta, Ulkopoliittisen instituutin tutkijalta Tyyne Karjalaiselta.
Miten tilanne on muuttunut viikonlopun jälkeen?
Näyttää siltä, että tämän viikonlopun jälkeen tilanne on Euroopalle vähemmän vaarallinen kuin sitä ennen.
Viikonlopun diplomatia onnistui hankkimaan lisäaikaa Yhdysvaltojen, Ukrainan ja Euroopan erimielisyyksien selvittämiseen. Akuutti vaara liittolaisten teiden erkaantumisesta väistyi toistaiseksi.
Viime viikolla esitelty rauhanehdotus olisi heikentänyt Ukrainan puolustusta. Kyseinen ehdotus ei olisi millään tavalla estänyt Venäjää hyökkäämästä uudelleen.
Viikonloppuna Yhdysvallat ja Ukraina päivittivät rauhanehdotusta. Toiveena on, että Yhdysvaltojen turvatakuut Ukrainalle ovat vakuuttavammat kuin aiemmin.
Näyttääkö tilanne nyt Ukrainan kannalta paremmalta?
Kyllä, Ukraina ja Yhdysvallat ovat pystyneet sopuisasti neuvottelemaan rauhanehdoista. Ukraina onnistui ilmeisesti torjumaan huonoja rauhanehtoja menettämättä Yhdysvaltojen tukea. En pitänyt itsestäänselvyytenä sitä, että neuvottelut sujuisivat hyvässä hengessä.
Saksan ulkoministerin mukaan Yhdysvaltojen ja Ukrainan välisissä neuvotteluissa saavutettiin eilen eurooppalaisten kannalta ”ratkaiseva voitto”. Miten kommentoit eurooppalaisten johtajien lausuntoja?
Yhdysvaltojen alkuperäinen rauhanehdotus oli järkytys eurooppalaisille. Euroopan johtajien strategia on nyt kuitenkin hyvin selvästi sietää tällaista jopa nöyryyttävää toimintaa Yhdysvalloilta.
Samalla kun varaudutaan seuraavaan kriisiin, pyritään ylläpitämään rakentavaa ilmapiiriä. Se näkyy näissä eurooppalaisten johtajien ulostuloissa.
Miten mahdollisena pidät rauhaa?
Odotukset ovat matalalla. On sinänsä kunnioitettava tavoite, että Trump pyrkii päättämään sodan.
Venäjällä ei ole kuitenkaan riittävää syytä lopettaa sotaa, ellei siihen kohdistu nykyistä voimakkaampaa painostusta, Karjalainen sanoo.
Pari tuntia Karjalaisen haastattelun jälkeen Venäjä tyrmäsi Euroopan ehdottamat muutokset rauhanehdotukseen.