Yhdysvaltain presidentti Donald Trump määrää osan Brasilialle asetetuista tuontitulleista poistettaviksi, kertoo Valkoinen talo.

Määräys koskee muun muassa naudanlihaa, kahvia ja osaa maataloustuotteista.

Määräystä sovelletaan takautuvasti Brasilian tuontiin 13. marraskuuta alkaen. Tämän vuoksi osa tuotteista perityistä tullimaksuista saatetaan joutua palauttamaan.

Trump asetti aiemmin heinäkuussa 40 prosentin lisätullin, joita nyt annettu määräys koskee. Trump oli kesällä arvostellut Brasiliaa entisen presidentin Jair Bolsanaron ”noitavainosta”, koska Bolsonaroa syytettiin vallankaappauksen suunnittelusta.

Trump on saanut äänestäjiltä painetta elinkustannusten nousun vuoksi.

Lähteet: AFP, Reuters