”Rekkalastillinen asiakirjoja”. Näin on kuvattu Epstein-aineistoja, joiden julkaisemisesta määräävän lain presidentti Donald Trump allekirjoitti varhain torstaiaamuna.

Vaikka tunnettuun liikemieheen, seksuaalirikoksista tuomittuun Jeffrey Epsteiniin liittyviä asiakirjoja on jo julkaistu tuhansien dokumenttien verran, julkaisematonta materiaalia on vielä paljon.

Yhdysvaltain oikeusministeriön mukaan FBI:n Epsteinista keräämä tutkintamateriaali käsittää noin 300 gigatavun verran aineistoa. Vertailun vuoksi viikko sitten julkaistut noin 20 000 dokumenttia käsittivät noin 40 gigatavua.

Suomalaisia nimiä kiinteistölistoilla

Yle löysi jo julkaistusta aineistosta kymmeniä suomalaisia nimiä. Nimet nousevat esiin Floridassa sijaitsevia kiinteistöjä listaavissa dokumenteissa. Niissä näkyy esimerkiksi Floridassa eläkepäiviä viettävien, ei-tunnettujen suomalaisten nimiä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että heillä olisi mitään yhteyttä Epsteiniin.

Aineistossa on myös listoja muun muassa Maailman talousfoorumin osallistujista eri vuosilta sekä YK:n yleiskokouksen aikatauluja. Näistä asiakirjoista löytyy myös suomalaisten poliitikkojen ja yritysjohtajien nimiä. Tämäkään ei tarkoita, että heillä olisi mitään yhteyttä Epsteiniin.

Lisäksi aineistossa on raportteja, joiden lähdeluettelossa on suomalaisten kirjoittamia tekstejä.

Asiakirjoista ei ole toistaiseksi löytynyt suomalaisia, joilla olisi ollut läheiset yhteydet Epsteiniin.

Sen sijaan Ylen löydökset kuvaavat hyvin sitä, minkälainen sekasotku Epsteinia koskeva asiakirjaviidakko on. Asiakirjojen julkaisun yhteydessä ei täsmennetä, mistä jokin asiakirja on löytynyt tai miksi se on päätynyt osaksi tutkinta-aineistoa.

Materiaalissa on tuhansia Epsteinin sähköposteja. Sen lisäksi materiaalissa on sekaisin esimerkiksi oikeuden pöytäkirjoja, eri tapahtumien osanottajalistoja, raportteja, kiinteistölistoja, lehtiartikkeleita ja sekalaisia videoita.

Mahdollisesti julkaistava uusi aineisto lienee vielä sotkuisempi.

Mitä julkaisemattomat asiakirjat sisältävät?

Yhdysvaltain oikeusministeriön asiakirjan mukaan koko 300 gigatavun tutkimusaineisto on kerätty FBI:n tietokannoista sekä fyysisistä varastoista ja kaapeista. Materiaalia on vuosien ajalta.

Saman asiakirjan mukaan aineisto sisältää yli kymmenentuhatta videota ja kuvaa, joissa esiintyy lasten seksuaalista hyväksikäyttöä ja pornografista materiaalia. Tätä materiaalia ei julkaista uhrien suojelemiseksi.

Kongressin aiemmin tällä viikolla hyväksymä laki sallii muunkin materiaalin salaamisen, jotta uhrien identiteetti ei paljastuisi.

Epsteinin uhreihin kuulunut Virginia Giuffre kirjoitti muistelmissaan, että Epstein käytti video- ja kuvamateriaalia kiristääkseen miehiä, jotka olivat osallistuneet laittomuuksiin Epsteinin kodeissa. Osa demokraattiedustajista epäilee, että julkaisematon materiaali sisältää todisteita tällaisesta kiristyksestä.

Oikeusministeriö totesi heinäkuussa, että se ei ole löytänyt todisteita kiristyksestä.

Vielä julkaisematon materiaali voisi sisältää vielä lisää Epsteinin sähköposteja, jotka voisivat valottaa Epsteinin suhteita kolmansiin osapuoliin. Demokraatit ovat epäilleet, että kaikkea raskauttavaa kirjeenvaihtoa ei ole julkaistu.

Viime viikolla julkaistuista sähköposteista saa vaikutelman, että Epstein ja ainakin osa hänen yhteyksistään keskustelivat melko huolettomasti tavallisen sähköpostin kautta.

Yhdessä viestissä Epstein esimerkiksi väittää, että ”tietysti hän [Trump] tiesi tytöistä”. Toisessa hän kirjoittaa, että Trump olisi viettänyt tunteja Epsteinin talossa yhden Epsteinin uhrin kanssa.

Valkoisen talon lausunnon mukaan demokraatit ovat tarkoituksella valinneet julkistettavat sähköpostit niin, että ne luovat valheellisen kuvan Trumpin toiminnasta.

Sähköpostien lisäksi uuden materiaalin joukossa voisi olla aiemmin julkaisemattomia tutkinta-asiakirjoja.

Kuuntele Ykkösaamun keskustelu Epstein-asiakirjojen julkaisun merkityksestä.

Vaikka sekä kongressi että Trump ovat siunanneet uuden Epstein-materiaalin julkaisemisen, ei ole varmaa, koska se julkaistaan ja missä laajuudessa.

Oikeusministeriö voi päättää olla julkaisematta asiakirjoja esimerkiksi, jos niiden avaaminen haittaisi käynnissä olevaa tutkintaa.

Yhdysvaltain oikeusministeriö kertoi viime viikolla aloittavansa Trumpin pyynnöstä tutkinnan Yhdysvaltojen entisen presidentti Bill Clintonin ja Epsteinin yhteyksistä.