Presidentti Donald Trump kertoo nimeävänsä Saudi-Arabian merkittäväksi Yhdysvaltain Naton ulkopuoliseksi liittolaiseksi.

Trump ilmoitti asiasta paikallista aikaa tiistaina isännöidessään kruununprinssi Mohammed bin Salmania Valkoisessa talossa järjestetyllä illallisella.

Aiemmin nimityksen on saanut vain 19 maata, kuten Qatar, Jordania, Israel ja Egypti. Nimitys merkittäväksi Naton ulkopuoliseksi liittolaiseksi tarjoaa maille tiettyjä etuja puolustuskaupan ja turvallisuusyhteistyön alueilla, mutta ei sisällä turvallisuussitoumuksia.

Bin Salmanin vierailu Valkoisessa talossa oli hänen ensimmäisensä vuonna 2018 tapahtuneen Washington Post -lehden kolumnistin Jamal Khashoggin murhan jälkeen. Bin Salmanin on epäilty hyväksyneen tai määränneen murhan.

Bin Salmanilta kysyttiin saudiarabialaisten agenttien murhaamasta Khashoggista.

Trump ripitti kysymyksen tehnyttä ABC-uutiskanavan toimittajaa vieraansa nöyryyttämisestä.

– Asioita tapahtuu. Muhammed ei tiennyt siitä mitään. Ja nyt me annamme sen olla, Trump sanoi.

Lähteet: AP, Reuters