WASHINGTON Yhdysvaltain historian pisin, 43 päivää kestänyt liittovaltion hallinnon sulku päättyi vihdoin, ja demokraatit ovat vihaisia toisillensa.
Presidentti Donald Trump pääsi allekirjoittamaan uuden budjetin laiksi ja lopettamaan hallinnon sulun torstain vastaisena yönä.
Hallinnon sulku tarkoittaa, että valtio ei saa käyttää rahaa, koska rahoituslupa on päättynyt eikä uutta ole hyväksytty. Käytännössä monet valtion virastot suljetaan sulun ajaksi.
Sulku päättyi, koska senaatissa muutama demokraatti lipesi ryhmäkurista ja äänesti republikaanien budjettiesityksen puolesta.
Yksittäisillä demokraateilla oli valtaa, koska budjetin läpi viemiseksi tarvittiin 60 senaattorin äänet, ja republikaaneilla on salissa 53 senaattoria. Myöhemmin myös edustajainhuoneen puolella kuusi demokraattia äänesti budjetin puolesta.
Vastineeksi äänistään demokraatit eivät saaneet juuri mitään. Budjetti on käytännössä republikaanien toiveiden mukainen, jossa on vain nimellisiä myönnytyksiä demokraateille.
Demokraateille budjettikiistassa tärkein vaatimus oli, että Obamacare-sairausvakuutusten verohyvityksiä tulisi jatkaa. Niitä budjetissa ei ole mukana, joten miljoonien amerikkalaisten vakuutusmaksut ovat kallistumassa vuodenvaihteessa.
Näin Trump kommentoi budjettisopua ja terveydenhuoltoa:
Demokraattien rivien rakoilu tuli yllätyksenä, koska hallinnon sulku painoi poliittisesti enemmän republikaaneja ja Trumpia.
Vanhojen oppien mukaisesti kansa syyttää aina sulusta enemmän oppositiota, koska presidentillä on käytössään ylivoimainen mikrofoni saada oma kanta kuulumaan oppositiota kovemmin.
Tällä kertaa kuitenkin kansa syytti alusta asti sulusta enemmän republikaaneja.
Trumpin oma kannatus on laskenut puolestaan lähelle 40 prosentin tuntumaa, mikä on lähellä heikointa lukemaa, mikä hänellä on koko poliittisen uransa aikana ollut.
Viime viikolla demokraatit voittivat paikallis- ja osavaltiotason vaaleja ympäri maata laajalla rintamalla. Trump itsekin sanoi, että hallinnon sulku oli syynä republikaanien tappioihin.
Miksi demokraatit eivät sitten vain seuranneet hiljaa vierestä, kun republikaanit kärsivät?
Trump ennusti sulun alusta asti, että lopulta tarpeeksi moni demokraatti taipuu, kun hän lisää painetta.
Presidentti korotti panoksia viime viikolla, kun hän alkoi vaatia senaatin republikaaneja muokkaamaan senaatin sääntöjä, jotta senaattoreiden oikeudesta jarrutuskeskusteluun luovuttaisiin. Muutoksen jälkeen budjetti oltaisiin voitu viedä läpi vain republikaanien äänillä.
Osa demokraattisenaattoreista pelkäsi, että Trump saisi lopulta painostettua republikaanit sääntömuutokseen. Oli turvallisempaa äänestää epämieluisan budjetin puolesta, kun uhkana oli jäljellä olevan opposition vallan menettäminen.
Budjetin puolesta äänestänyt demokraattisenaattori Tim Kaine perusteli, että jarrutuskeskustelun oikeudesta luopuminen olisi vakiinnuttanut maahan vaarallisesti yhden puolueen valtaa.
Chuck Schumer tulilinjalla
Kongressissa demokraattien selvä enemmistö on kuitenkin raivoissaan senaattoreille, jotka äänestivät republikaanien mukana.
Moni on myös raivoissaan demokraatteja senaatissa vuodesta 2017 johtaneelle Chuck Schumerille, 74, joka ei itse äänestänyt budjetin puolesta, mutta ei kyennyt myöskään estämään puolueensa rivien rakoilua.
Edustajainhuoneessa moni demokraatti vaatii jo julkisesti senaattiin uutta johtajaa, mutta yksikään demokraattisenaattori ei ole vielä suoraan vaatinut Schumerin eroa.
Schumer yrittää nyt pelastaa oman nahkansa toistelemalla, että demokraatit voittivat kansan tuen puolelleen puolustamalla terveydenhuoltoa.
Schumer saa toistaiseksi pitää työnsä, koska hänellä ei ole selvää haastajaakaan, mutta hän ei ole johtaja, jota kunnioitetaan ja pelätään.
Demokraattien kipeä ongelma kongressissa on, että heillä ei ole ollut Trumpin toisella kaudella entisen puhemiehen Nancy Pelosin kaltaista voimahahmoa, joka piti omat joukot ruodussa.
Pelosin seuraaja Hakeem Jeffriesin nimeä moni ei muista vieläkään, vaikka hän on ollut edustajainhuoneessa demokraattien johtaja jo pian kolmen vuoden ajan.
Tuoreessa kyselyssä Schumer ja Jeffries saivat kumpikin vain noin 7 prosenttia äänistä, kun kysyttiin, kuka on tällä hetkellä demokraattien johtaja. Yli viidennes vastasi olevansa tietämätön, kuka on puolueen johtaja.
Seuraava budjettikiista on edessä jo ensi vuoden alulla. Trump tietää nyt, että yksittäisiä demokraatteja on helppo taivutella republikaanien puolelle, kun demokraattien johtajat ovat näin heikkoja.
Epsteinin luurangot pelottavat Trumpia
Hallinnon sulun päättyminen tarkoittaa myös sitä, että kongressissa edustajainhuone palasi takaisin töihin, eikä Trump ole siitä innoissaan.
Eilen demokraatit saivat käsiinsä uusia edesmenneen seksuaalirikollisen Jeffrey Epsteinin sähköposteja, joissa hän väitti Trumpin viettäneen tunteja aikaa yhden Epsteinin uhrin kanssa ja että Trump olisi ”tiennyt tytöistä”.
Epsteinin tutkintaan liittyvät asiakirjat pysyvät kongressissa esillä, koska syksyllä täytevaalit voittanut demokraatti Adelita Grijalva sai vannoa pitkän odotuksen jälkeen virkavalansa eilen.
Ensimmäisenä tekonaan hän antoi ratkaisevan äänen sille, että edustajainhuoneessa äänestetään ensi viikolla kaikkien Epstein-asiakirjojen julkaisemisesta.
Trump yritti viimeiseen asti taivuttaa muutamia republikaaneja vetämään tukensa äänestyksen pakottamiselta.
Trump kutsui eilen jopa kongressiedustaja Lauren Boebertin Valkoiseen taloon neuvottelemaan, mutta Boebert ei suostunut muuttamaan kantaansa.
Vielä alkuvuodesta yksittäiset republikaaniedustajat eivät uskaltaneet uhmata Trumpia näin.
Epstein-asiakirjat tuskin päätyvät julkisuuteen, koska vaikka edustajainhuone äänestäisi julkaisemisen puolesta, senaatti luultavasti ei, ja Trump voisi lopulta estää julkaisun veto-oikeudellaan.
Pelkkä asiakirjoista kongressissa äänestäminen on kuitenkin potentiaalinen poliittinen katastrofi republikaaneille.
Monet republikaaniedustajat joutuvat tasapainottelemaan äänestyksessä sen välillä, osoittavatko uskollisuutta Trumpille vai omille äänestäjilleen. Moni republikaaniäänestäjä haluaa tietää, mitä kaikkea asiakirjat kertovat Epsteinin ja Trumpin väleistä.
Demokraatit eivät ymmärtäneet budjettikiistan aikana, kuinka Trumpin kannatus on lähtenyt laskuun ja hänen näennäisesti horjumaton asemansa on heikentynyt republikaanien sisällä.
Trump itse on huomannut vaaran merkit. Hän suunnittelee jo lähtevänsä kampanjoimaan ympäri maata, jotta saisi käännettyä laskusuuntaisen kannatuksensa ylös päin.