Juttu tiivistettynä
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja hänen kiihkeimpiin kannattajiinsa kuuluneen kongressiedustaja Marjorie Taylor Greenen suhteet ovat viilentyneet.
Greene on vaatinut Trumpia keskittymään enemmän kotimaan politiikkaan ulkopolitiikan sijaan. Greenen mukaan kansalaisia ahdistaa yhä elinkustannusten jyrkkä nousu.
Kiista voi heijastella laajempia ristiriitoja MAGA-liikkeen populististen lupausten ja Trumpin hallinnon todellisuuden kesken.
NBC-kanavan uutisille Greene sanoi, että ulkomaisten johtajien ramppaaminen Valkoisessa talossa ei auta yhdysvaltalaisia.
– Se ei laske elinkustannuksia. Se ei tee mitään sairausvakuutusmaksuille. Se ei auta ratkaisemaan ongelmia, jotka piinaavat väestömme haavoittuvaisimpia osia, erityisesti nuoria, Greene sanoi.
Edustajainhuoneessa Georgiaa edustava Greene kiitti presidenttiä siitä, että inflaatio on pysynyt 2,5 prosentin tienoilla, mutta kertoi vaalipiirinsä asukkaiden kamppailevan nousevien kustannusten kanssa.
– Vuokrat ja asuntojen hinnat jatkavat nousua. Ruoan hinta jatkaa nousua, hän sanoi.
Trump ihmetteli Greenen puheita Valkoisessa talossa maanantaina.
– Hän on kelpo nainen, mutta en tiedä, mitä on tapahtunut. Luulen, että hän on kadottanut suuntansa, Trump kommentoi medialle.
– On helppo sanoa, älkää huolehtiko maailmasta, mutta maailma on osoittautumassa suurimmaksi asiakkaaksemme, Trump sanaili.
Hintojen nousu kummittelee yhä
Greenen puheet nousevista elinkustannuksista osuvat Trumpin hallinnon kipukohtaan, sillä presidentinvaalikampanjassaan Trump lupasi saada hintojen nousun kuriin.
Trump on sanonut, että inflaatio on täysin hänen demokraattisen edeltäjänsä Joe Bidenin syytä.
Äskettäin New Jerseyn ja Virginian kuvernöörinvaaleissa äänestäjät kääntyivät demokraattien puoleen, ja taustalla vaikutti huoli elinkustannusten noususta.
Syyskuussa Yhdysvaltain inflaatio nousi 3 prosenttiin.
Trump ei ole myöntänyt, että inflaatio on uudelleen kiihtynyt hänen tullipolitiikkansa aikana.
Trump vaikuttaa luottavan siihen, että äänestäjät uskovat hänen sanaansa pikemminkin kuin virallisiin talouslukuihin.
Trumpin lojalisti tekee irtiottoja
Greene on tunnettu kiivaana Trumpin kannattajana ja republikaanien äärilaidan edustajana. Greene on sosiaalisessa mediassa levittänyt salaliittoteorioita kuten Qanon-teoriaa.
Esimerkiksi vuonna 2018 hän kirjoitti Facebookissa epäilyksistä, että avaruudesta ammutut lasersäteet olisivat saattaneet sytyttää Kalifornian tuhoisat metsäpalot.
Greene viittasi, että taustalla saattoi olla Rothschildin pankkiirisuku. Sittemmin hän kiisti tienneensä, että Rothschildit ovat juutalaisia.
Viime viikkoina Greene on kuitenkin hakenut pehmeämpää linjaa. Hän kehui demokraattien Nancy Pelosia, entistä edustajainhuoneen puheenjohtajaa, jota vastaan Trump on usein jyrkästi hyökännyt.
Greene myös esiintyi ABC-kanavan The View -ohjelmassa, jonka katsotaan olevan kallellaan demokraattien suuntaan.
Greenen näkyvä kritiikki Trumpin hallintoa kohtaan herättää huomiota, sillä republikaanipoliitikot ovat yleensä varoneet ärsyttämästä Trumpia.
Lausunnot ovatkin herättäneet epäilyksiä, että Greene elättelee aikeita pyrkiä presidentiksi. Greene on kutsunut spekulaatioita huhupuheiksi.
Greene on muutenkin poikennut republikaanien yleisestä linjasta. Kesällä Greene kutsui Israelin toimia Gazassa kansanmurhaksi.
Greene on myös voimakkaasti vaatinut edesmenneeseen seksirikolliseen ja liikemieheen Jeffrey Epsteiniin liittyvien asiakirjojen julkaisemista.
Epsteinin tuntenut Trump on yrittänyt vähätellä Epstein-skandaalia ja kutsunut sitä demokraattien levittämäksi hämäykseksi.
Lähteet: AFP, AP, Reuters