Tamperelaiset nuoret miehet ovat hyvin erilaisia.
Mats Uotila kertoo olevansa ”rohkeasti ja rehellisesti oikealla”.
Kokoomuksen konservatiivisemman siiven edustaja tuli tunnetuksi jo 16-vuotiaana suorasanaisista kirjoituksistaan Twitterissä eli nykyisessä X-viestipalvelussa.
Oliver Priimägi taas kutsuu itseään ”biledemariksi”.
Priimägi päätyi alun perin kokoomukseen nuorisopolitiikan kautta, mutta hallitusyhteistyö perussuomalaisten kanssa sai hänet vaihtamaan leiriä SDP:hen.
Kumpikin oli 20-vuotias, kun heidät valittiin viime keväänä Tampereen valtuustoon.
Yle pyysi miehet saman pöydän ääreen puhumaan tamperelaisen politiikan tulevaisuudesta.
Eduskunnassa hallitus ja oppositio ottavat rajusti yhteen, mutta Tampere on tunnettu SDP:n ja kokoomuksen toimivasta yhteistyöstä.
Uotila ja Priimägi ovat tämän ”aseveliakselin” uutta sukupolvea, pormestarikoalition ja koko valtuuston nuorimpia valtuutettuja.
Millaisena he näkevät puolueidensa yhteistyön tulevaisuudessa?
”Miksi hyvää lähteä muuttamaan?”
Tampereen aseveliakseli näyttää voivan hyvin, kun Priimägi ja Uotila myötäilevät toisiaan.
– Kaupunki ei näyttäisi tältä, jos ei olisi pidetty kiinni vankasta yhteistyöstä, Priimägi sanoo.
– Varmaankin on todettu, että miksi hyvää lähteä muuttamaan, Uotila jatkaa.
Valtuutetuilta satelee kehuja sille, että Tampereella etsitään ratkaisuja yhdessä. Tulokset ovat ”loistavia”.
Esimerkiksi Tampereen kaksi edellistä budjettia hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa yksimielisesti Kalervo Kummolan (kok.) johdolla.
Uotila kuitenkin ennakoi, että yksimielisyyttä ei välttämättä löydy enää maanantaina. Silloin kaupunginvaltuusto päättää ensi vuoden talousarviosta.
– Ehkä se kertoo siitä, että on tapahtunut pientä muutosta.
Yksi asia hiertää välejä
Lähivuosina kuuluisa yhteistyö voi olla koetuksella.
Tampereella esitetään miljoonasäästöjä ensi vuodelle, mutta tämä on vasta alkua. Kolmessa vuodessa taloutta pitäisi oikaista yhteensä 60 miljoonalla eurolla.
Vaikeimmat päätökset ovat edessä.
Jos keskustelu kääntyisi verojen korottamiseen, aseveliakseli olisi tiukassa paikassa.
– Siinä kokoomuksen ja demareiden näkökannat eivät tule kohtaamaan loppujen lopuksi missään vaiheessa, Priimägi sanoo.
Sekä Uotila että Priimägi pitävät veronkorotuksia viimeisenä mahdollisena keinona, kun Tampereen taloutta tasapainotetaan. Se on kirjattu myös pormestariohjelmaan.
Erot näkyvät siinä, kuinka tiukasti he tähän suhtautuvat.
Priimägille Tampereen säästötalkoiden ”pyhiä lehmiä” ovat peruspalvelut ja koulutus.
Uotilalle tärkeää on, että talouden tasapaino-ohjelmasta pidetään kiinni eikä veroja koroteta.
– Siten tulevaisuudessa meillä on rahaa tärkeisiin palveluihin, eivätkä ne mene lainanhoitokustannuksiin.
Erilaiset arvot eivät estä yhteistyötä
Uotila ja Priimägi ovat monesta asiasta eri mieltä.
Elokuussa Uotila kannatti Pride-liputuksesta luopumista Tampereella. Priimägin mukaan Pride-liputus ei ole katoamassa minnekään.
Mielipide-eroja löytyy myös esimerkiksi maahanmuutosta.
Silti molemmat vakuuttavat, että näkemyserot ideologisista kysymyksistä eivät vaikuta yhteistyöhön.
Tampereen talouden tasapainottaminen on ykkösasia, joka yhdistää kaikkia puolueita.
Vaikka valtuustokeskustelu lähtee joskus laukalle ja väittelyt venyvät pitkiksi, tunnelma on toinen kahvipöydissä.
– Vaikka välillä jostain asiasta hinkataan ja joku hiertää tosi paljon, niin olemme aika hyvin löytäneet välimalliratkaisuja ja kompromisseja, Priimägi sanoo.
”Ei mietitä liikaa valtakunnan politiikkaa”
Vaikka valtuutetut ovat hyvää pataa keskenään, kiivas keskustelu hallituksen leikkauksista on valunut myös Tampereelle.
Tampereella SDP ja kokoomus ovat kuitenkin samassa veneessä eli pormestarikoalitiossa.
Uotilan mielestä valtakunnan ja Tampereen politiikkaa ei pitäisi tarkoituksella sotkea keskenään.
– Esimerkiksi vaalikeskustelussa oli välillä vähän turhauttavaa, että puhuttiin enemmän valtakunnan kuin Tampereen asioista, joista meidät on oikeasti valittu päättämään.
Priimägin mukaan Tampereen demareissa on puhuttanut se, että kokoomus on vaihtanut suuntaansa ”hallituksen linjan kautta yhä tiukempaan”. Yhteistyöhön se ei hänen mielestään heijastu.
– Lähinnä mennään kuitenkin Tampereen etu edellä eikä mietitä liikaa valtakunnan politiikkaa.
Vastakkainasettelua on lisännyt myös sosiaalinen media, jossa keskustelu kärjistyy helposti.
Kova luotto yhteistyöhön
Kumpikin toivoo, että yhteistyö Tampereella toimii myös jatkossa.
– Kaikkien puolueiden tavoitteena pitää olla, että yhteistyö säilyy hyvänä ja on kykyä kompromisseihin, Uotila sanoo.
Hänen mielestään ensi vuoden talousarvioesitys on tästä hyvä esimerkki. Mukana on jokaiselle koalitiopuolueelle tärkeitä asioita.
Priimägistä on kiinnostavaa nähdä, miten tulevat vaalit ja muuttuvat asetelmat vaikuttavat yhteistyöhön.
– Totta kai eri puolueiden väliset voimasuhteet vaikuttavat siihen myös todella paljon. Tampereella lähtökohtaisesti kokoomus ja demarit ovat aina olleet se kilpakaksikko lähimpänä maaliviivaa. Mutta ikinä ei tiedä, miten käy.
Oliver Priimägi
Mats Uotila