GYEONGJU Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on poistunut Etelä-Koreasta kohti Yhdysvaltoja, missä hän aikoo jo yöllä isännöidä Valkoisen talon Halloween-kutsuja.
Kiinan presidentin Xi Jinpingin ohjelma Etelä-Koreassa vasta alkaa valtiovierailuosuudella ja osallistumisella Tyynenmeren alueen maiden APEC-talousjärjestön huippukokoukseen.
Presidenttien aamuyöllä Suomen aikaa päättynyt huipputapaaminen Etelä-Koreassa onnistui liennyttämään tulehtunutta ilmapiiriä kauppasodassa, mutta kiistoja jäi myös ilmaan.
Aasian-kirjeenvaihtaja Olli-Pekka Sulasma pisteyttää kultaisilla kruunuilla Xin ja Trumpin ”minisovun” tuloksia niihin kohdistuneita odotuksia vasten.
Arviointitaulukko:
👑👑👑👑👑 Selvä onnistuminen
👑👑👑👑 Kohtuullinen onnistuminen
👑👑👑 Ei osaa vielä sanoa
👑👑 Pienoinen epäonnistuminen
👑 Selvä epäonnistuminen
1. Ilmapiiri
Kaksi kauppasotaa vetävää johtajaa vaikuttavat tulevan kahden kesken ihan hyvin toimeen.
Trump on avoimesti ennenkin ilmaissut ihailunsa Xitä kohtaan. Xi edustaa Trumpille vahvaa johtajuutta, ja hän mieltää itsensäkin sellaiseksi.
Trump sai ilokseen valtiovierailukutsun Kiinaan huhtikuuksi.
👑👑👑👑👑 Selvä onnistuminen
2. Tullit ja kauppasodan liennyttäminen
Tapaaminen onnistui purkamaan jännitteitä osittain. Trump väitti, että maat olisivat pian valmiita allekirjoittamaan kauppasopimuksen, joka olisi voimassa aina vuoden kerrallaan.
Tullien ja rajoitusten osittainenkin purku hyödyttäisi kumpaakin maata.
Xi on saanut todeta, että Yhdysvaltain korkeat tullit näkyvät jo hänen maansa kauppa- ja talousluvuissa.
Trumpin on puolestaan kotona koko ajan vaikeampaa vakuuttaa kansalaisia, että pitkällä tähtäimellä hänen politiikkansa hyödyttää Yhdysvaltoja.
👑👑👑 Ei osaa vielä sanoa
3. Teknologian vientirajoitukset
Kiina kärsii Yhdysvaltain korkean teknologian viennille asettamista rajoituksista, vaikka kehittää jo itsekin kilpailukykyisiä siruja.
Kiinnostavasti yhdysvaltalaisen teknologiajätti Nvidian pääjohtaja Jensen Huang saapui Etelä-Koreaan keskiviikkona. Se oli tuskin sattumaa.
Trumpin mukaan Nvidian siruviennistä Kiinaan ei syvällisemmin keskusteltu, mutta Huang puhuu kiinalaisten kanssa.
👑👑 Pienoinen epäonnistuminen
4. Fentanyyli
Kiina lupaa kiristää fentanyylin valmistukseen liittyvien kemikaalien viennin valvontaa. Fentanyyli on opioidi, jonka käyttö huumausaineena on levinnyt laajalle Yhdysvalloissa.
Tämä oli korkealla Trumpin tavoitelistalla, koska hän on luvannut saada Yhdysvaltain fentanyyliongelman kuriin.
Vastineeksi Trump purkaa fentanyyliin liittyviä tulleja 10 prosentilla.
Kiinan kokonaistulliaste putoaa 47 prosenttiin.
👑👑👑👑👑 Selvä onnistuminen
5. Harvinaiset maametallit
Odotetusti Kiina lykkää harvinaisille maametalleille kaavailemiensa lisenssivaatimusten voimaantuloa vuodella.
Voimaantulo vuoden päästä riippuu siitä, kuinka suhteet kehittyvät.
Tästä hyötyy koko maailma, sillä Kiinan vientilisenssivaatimus koskisi kaikkia maita.
👑👑👑👑 Kohtuullinen onnistuminen
6. Tiktok
Presidenttien odotettiin laittavan tapaamisessa lopullisen sinetin sille, että kiinalaisen lyhytvideopalvelun Tiktokin Yhdysvaltain toiminnot ja algoritmi siirtyy amerikkalaisten käsiin.
Trump ei asiaa kommentoinut lentokoneessa, joten vahvistusta joudutaan odottamaan.
👑👑👑 Ei osaa vielä sanoa
7. Soijapavut
Kiina lupasi aloittaa soijapapujen ostot amerikkalaisilta viljelijöiltä.
Trumpin mukaan Kiina lisää myös muiden maataloustuotteiden ostoja.
👑👑👑👑👑 Selvä onnistuminen
8. Venäjä
Venäjän suhteen Trump vaikutti pehmeältä. Hänen mukaansa Kiina ja Yhdysvallat tekevät yhteistyötä, jotta Venäjän aloittama sota loppuisi.
Venäläinen öljy ei ollut keskusteluissa mukana.
👑👑 Pienoinen epäonnistuminen
9. Taiwan
Yllättäen Xi ei Trumpin mukaan ottanut Taiwanin kysymystä esiin.
Etukäteen oli odotettu Xin painostavan Yhdysvaltoja siihen, että se sanoisi suoraan vastustavansa Taiwanin itsenäisyyttä.
👑👑👑 Ei osaa vielä sanoa
10. Ydinaseet
Juuri kokouksen alkaessa Trump kertoi Yhdysvaltain aloittavan uudelleen ydinaseiden testauksen.
Perusteiksi Trump sanoi, että ”koska muutkin testaavat ydinaseohjelmiaan”. Kiina on myös kasvattanut omaa arsenaaliaan.
Todellisuudessa Kiina ja Venäjä ovat testanneet ohjuksia, jotka voivat kantaa ydinaseita, mutta varsinaisia ydinkokeita on tällä vuosituhannella tehnyt vain Pohjois-Korea.
Trump sanoi ennen kokousta haluavansa keskustella Xin kanssa ydinasesopimuksesta.
Emme tiedä, kävivätkö presidentit tästä keskustelua.
👑👑👑 Ei osaa vielä sanoa
Loppuvaikutelmaksi kokouksesta jäi, että kumpikin presidentti poistui tapaamisesta jotain saavuttaen. Kauppasota muuttui kenties hauraaksi aselevoksi, jonka kestävyys mitataan vasta lähikuukausien aikana.
Korjattu 30.10. klo 15.21: Fentanyyli ei ole itsessään huume vaan opioidi, jonka käyttö huumausaineena on levinnyt laajalle Yhdysvalloissa.