Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ei ole tarkoitus tavata Pohjois-Korean johtajaa Kim Jong-unia vieraillessaan Etelä-Koreassa ensi viikolla, sanoo korkea yhdysvaltalainen virkamieslähde.

Tapaaminen ei nimettömänä toimittajille puhuneen lähteen mukaan ole ensi viikon matkan aikataulussa, mutta Trump on ilmaissut halukkuutensa Kimin tapaamiseen tulevaisuudessa.

Etelä-Korean yhdistymisministeri Chung Dong-young puolestaan sanoi perjantaina, että mahdollisuus tapaamiselle olisi huomattava. Eteläkorealaisministerin mukaan Pohjois-Korea vaikuttaa kiinnittävän huomiota Yhdysvaltoihin ja erilaiset merkit viittaavat mahdolliseen tapaamiseen.

Trump on aiemmin sanonut toivovansa tapaavansa Kimin mahdollisesti jo tänä vuonna.

Kim on ilmaissut, että olisi valmis keskusteluihin, jos Yhdysvallat luopuu vaatimuksesta, että Pohjois-Korea luopuisi ydinaseista.

Kim ja Trump ovat viimeksi tavanneet vuonna 2019. Tuolloin he tapasivat Koreoiden välisellä demilitarisoidulla vyöhykkeellä.

Trump vierailee ensi viikolla Etelä-Koreassa, jossa järjestetään Aasian ja Tyynenmeren maiden talousjärjestön (Apec) huippukokous. Hänen on määrä tavata siellä myös Kiinan presidentti Xi Jinping.