– Haluamme urheilijoiden rikkovan maailmanennätyksiä. Keskitymme parhaisiin urheilijoihin, maksamme heille hyvin ja annamme heille mahdollisuuden etsiä inhimillisen suorituskyvyn rajoja.
Näin australialainen liikemies Aron D’Souza paalutti keväällä Enhanced Games -tapahtuman julkistustilaisuudessa Yhdysvaltain Las Vegasissa.
Ensi toukokuussa kasinokaupungissa järjestettävässä tapahtumassa urheilijat voivat kilpailla avoimesti dopingin voimalla.
D’Souzan lisäksi järjestäjiin lukeutuvat muun muassa maksupalvelu Pay Palin perustajiin kuuluva Peter Thiel, saksalainen miljardööri Christian Angermayer ja Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin poika, Donald Trump junior.
Enhanced Gamesin järjestäjät vakuuttavat, että 20 lääketieteen ammattilaista takaavat urheilijoille turvallisen ympäristön dopingohjelman toteuttamiseen.
Yksi tapahtuman mainoskasvo on uimari James Magnussen. 31-vuotias australialainen on vapaauinnin kaksinkertainen maailmanmestari ja kolminkertainen olympiamitalisti.
Enhanced Gamesin järjestäjät ovat luvanneet lajinsa voittavalle urheilijalle 250 000 Yhdysvaltain dollarin palkinnon ja maailmanennätyksestä miljoonan bonuksen.
– Kun miljoonat ihmiset katsovat kisaamme, he kysyvät ensimmäisenä, mitä hän on käyttänyt ja miten voin saada saman. Se sataa sponsoriemme laariin, mahdollistaa maksut urheilijoillemme ja luo reilumman ja turvallisemman kilpailun, D’Souza sanoi uutistoimisto Reutersille.
Perinteiset urheilupiirit eivät ole kuitenkaan ostaneet D’Souzan näkemyksiä.
Ymmärrystä, ei hyväksyntää
Kun listataan maailman tunnetuimpia antidopinghenkilöitä, kärkipäästä löytyy takuulla yhdysvaltalainen Travis Tygart.
Tygart, 54, johti tutkintoja, jotka johtivat pyöräilysuuruus Lance Armstrongin ja yleisurheilun megatähden Marion Jonesin systemaattiseen dopinginkäytön paljastamiseen, vaikka kumpikaan urheilija ei antanut urallaan ainuttakaan positiivista dopingnäytettä.
Vuodesta 2007 Yhdysvaltain antidopingtoimistoa Usadaa johtanut Tygart osallistui lokakuussa Tampereella järjestettyyn tutkivaa urheilujournalismia tukevaan Play The Game -konferenssiin, jossa hän ei pitänyt kynttiläänsä vakan alla kotimaassaan järjestettävästä Enhanced Gamesista.
– Toivon, että ihmiset lisäisivät panostustaan puhtaaseen urheiluun ja sanoisivat, etteivät he halua Enhanced Gamesin kaltaista yhteisöä. Se on sirkus, sivunäytös, joka ei edusta arvojamme. Tästä huolimatta meidän on puhdistettava oma pesämme, Tygart sanoi Yle Urheilulle Tampere-talossa.
Tygart viittasi lausunnollaan antidopingpiirejä jo yli vuoden repineeseen riitaan, jonka keskiössä on Maailman antidopingtoimisto Wada.
Urheilupiireissä on herättänyt raivoa, kuinka Wada toimi kiinalaisuimarien joukkokäryssä ennen Pariisin olympialaisia.
Enhanced Gamesiin ilmoittautunut brittiuimari Benjamin Proud mainitsi syyskuussa The Guardianille, että yksi hänen syistään lopettaa kilpauiminen oli uskon menettäminen antidopingiin kiinalaisuimarien tapauksen jälkeen.
– Olen pettynyt, että hän valitsi Enhanced Gamesin, Tygart sanoi, mutta kertoi ymmärtävänsä Proudin tuskastumisen.
Proud perusteli osallistumistaan Enhanced Gamesiin ennen kaikkea taloudellisilla sekoilla.
Urallaan kolme MM-kultaa voittaneen Proudin mukaan hänen pitäisi voittaa maailmanmestaruus joka kerta 13 vuoden aikajänteellä päästäkseen palkintorahoissa samaan taloudelliseen ansioon, jonka hän voi saada voittamalla yhden kisan Enhanced Gamesissa.
Vuosi sitten järjestetyissä Pariisin olympialaisissa Proud voitti hopeaa 50 metrin vapaauinnissa, mutta viiden renkaan kisoissa uimareille ei makseta palkintorahoja.
– Olympialiikkeen pitää huomioida jossain vaiheessa urheilijoiden taloudellinen toimeentulo. Mikä on urheilijoiden uhraus ja siitä saatava palkinto olympialiikkeessä? Se ei kuitenkaan kuulu meille antidopingtoimijoille, Tygart sanoi.
Kasassa vasta pieni joukko
Enhanced Games ei ole urheilupiireille uusi asia. Tapahtuma pulpahti ensi kertaa pinnalle vuonna 2022. Tuolloin siitä käytettiin laajalti nimitystä ”olympialaiset steroideilla”.
Kaksi ensimmäistä yritystä kisojen järjestämiseksi epäonnistui, ja tuorein luomus on karsittu versio edellisistä visioista.
Alkuperäisessä Enhanced Gamesissa kilpailukategorioita oli viisi: yleisurheilu, uinti, painonosto, telinevoimistelu ja kamppailulajit. Niistä kaksi viimeksi mainittua ovat pudonneet pois, ja jäljellä olevissa lajeissa kilpailumuotoja on vain kourallinen.
Enhanced Games
– Kun kuulin kisan toteutumisesta, luulin, että kyseessä on vitsi, Hajo Seppelt sanoi Yle Urheilulle Tampereen konferenssissa.
Seppelt on saksalainen tutkiva journalisti, joka oli paljastamassa paitsi Venäjän valtiojohtoista dopingskandaalia myös kiinalaisuimarien joukkokäryä.
Tampereella niin ikään esitelmöinyt antidopingpomo Brett Clothier kieltäytyi kommentoimasta kaikkea Enhanced Gamesiin liittyvää.
Clothier johtaa Kansainvälisen yleisurheiluliiton vuonna 2017 perustamaa itsenäistä antidopingorganisaatiota Athletics Integrity Unitia, joka on käräyttänyt satoja yleisurheilun huippunimiä kamppailussa dopingia vastaan.
Toistaiseksi vain yksi yleisurheilija, pikajuoksija Fred Kerley, on ilmoittautunut Enhanced Gamesiin. Yhdysvaltalainen voitti 100 metrin MM-kultaa vuonna 2022 ja oli hopealla viime vuoden Pariisin olympialaisissa.
AIU asetti Kerley väliaikaiseen kilpailukieltoon elokuussa, koska dopingtestaajat eivät tavoittaneet häntä kolmesti testiin 12 kuukauden sisällä.
Vaikka Kerley ilmoitti haastavansa AIU:n päätöksen ja tapauksen käsittely on yhä kesken, Kerley ilmoitti osallistumisestaan Enhanced Gamesiin alle kuukausi väliaikaisen pannan alkamisesta.
31-vuotias Kerley edustaa ikänsä puolesta valtaosaa Enhanced Gamesiin ilmoittautuneista urheilijoista. Tapahtuman sivuilta löytyvistä kymmenestä urheilijasta kahdeksan on yli 30-vuotiaita.
Proud ja kreikkalainen Kristian Gkolomeev saavuttivat kultaa ja pronssia 50 metrin vapaauinnissa vuoden 2022 EM-kisoissa. Proud on nyt 31- ja Gkolomeev 32-vuotias.
31-vuotias irlantilaisuimari Shane Ryan on tuorein Enhanced Gamesiin ilmoittautunut urheilija. Ryanin nimeä ei löydy vielä kisojen verkkosivuilta. Ryan on voittanut urallaan kaksi pronssimitalia sekä MM- että EM-altaissa.
Josif Miladinov on toistaiseksi nuorin osanottaja. 22-vuotias bulgarialainen on 100 metrin perhosuinnin vuoden 2021 EM-hopeamitalisti. Jokainen Enhanced Gamesin kanssa sopimuksen tehneestä kahdeksasta uimarista on voittanut vähintään yhden EM-mitalin.
Nelinkertainen viestiuinnin maailmanmestari Megan Romano, 34, on toistaiseksi ainoa Enhanced Gamesiin ilmoittautunut nainen.
Proud ja Magnussen ovat julkisesti vannoneet voittaneensa mitalinsa ilman dopingia. Yle Urheilun asiantuntijan Ville Kallisen mukaan molempien päätös osallistua Enhanced Gamesiin tahraa kuitenkin heidän uransa ja heittää saavutusten ylle epäilyksen varjon.
– Tuntuu utopistiselta, että nämä 30-vuotiaat urheilijat, jotka ovat menestyneet sadasosia mittaavissa globaaleissa lajeissa, olisivat ensi kertaa kokeilemassa kiellettyjä metodeja, Kallinen arvioi.
Onko oikeutta palata?
Edellä mainitut urheilijat ovat ilmoittaneet, että he lopettavat uransa perinteisessä, antidopingtoiminnan piirissä olevan urheilun parissa. Näin ollen antidopingtoimijat eivät voi testata heitä ennen Enhanced Gamesia tai sen jälkeen.
Vaikka valtaosa TEG-urheilijoista (TEG on lyhenne The Enhanced Gamesista) on yli 30-vuotiaita, ikä ei ole este menestymiselle vielä perinteisen urakaaren ehtoopuolella. Huippu-uinnin historiasta esimerkkeinä käyvät yhdysvaltalainen Dara Torres ja brasilialainen Nicholas Santos.
Torres voitti 50 metrin vapaauinnin olympiahopeaa 41-vuotiaana vuonna 2008, kun taas Santos juhli kolme vuotta sitten 50 metrin perhosuinnin MM-hopeaa 42 vuoden iässä.
Suuri kysymys kuuluukin, onko Enhanced Gamesiin osallistujilla oikeus palata Wada-koodiston kisoihin.
Palaaminen edellyttää, että urheilija viettää kuusi kuukautta karenssissa, jonka aikana heidän on oltava dopingtestaajien tavoitettavissa.
Nykyisellä laboratorioteknologialla antidopingtoimijat voivat löytää jäämiä esimerkiksi anabolisten steroideista vuosi käytön jälkeen.
Kun otetaan huomioon jäämien löytöaika ja lasketaan sen päälle paluuseen liittyvä karenssi, Enhanced Gamesin osallistujilla on mahdollisuus palata kilpailemaan vuoden 2028 Los Angelesin kesäolympialaisissa antamatta positiivista dopingnäytettä.
Anabolisten steroidien tapauksessa vaikutukset ovat kuitenkin jäljellä.
– Säännöissä on porsaanreikä, joka on täytettävä. Kantani on selkeä: jos osallistuu Enhanced Gamesiin, lajiliittojen on pystyttävä luomaan sääntö, jossa paluuta tavallisiin kisoihin ei ole. Osallistujat ovat tehneet valintansa, etteivät he halua olla osa antidopingin piirissä olevaa yhteisöä, Seppelt sanoi.
Juristien unelma
Kansainvälinen uimaliitto World Aquatics tiedotti kesällä, ettei Enhanced Gamesiin osallistuvilla uimareilla ole jatkossa asiaa sen alaisiin kilpailuihin.
Elokuussa Enhanced Gamesin jätti newyorkilaiseen oikeusistuimeen haasteen, jossa se vaatii World Aquaticsilta, Yhdysvaltain uimaliitolta ja Wadalta satojen miljoonien eurojen korvauksia kilpailulainsäädännön rikkomisesta.
Tampereella esiintyneen Wadan ensimmäisen puheenjohtajan Richard Poundin mukaan Enhanced Gamesissa ainoa varma voittaja ovat juristit.
– Olisin erittäin varovainen sanomaan, että Enhanced Gamesiin osallistuminen tarkoittaa uran loppua perinteisessä urheilussa. Voin nähdä lakimiesten tekevän paljon rahaa, kun he argumentoivat kilpailukieltoja vastaan, vuonna 2003 ensimmäisen antidopingkoodiston läpi ajanut Pound, 83, sanoi Yle Urheilulle.