Venezuela vaatii YK:n turvallisuusneuvostoa toteamaan, että sen rannikon läheisyydessä tehdyt Yhdysvaltain iskut määritellään laittomiksi. Lisäksi Venezuela vaatii neuvostoa antamaan lausunnon, jossa tuetaan Venezuelan suvereniteettia.
Asia selviää uutistoimisto Reutersin torstaina näkemästä kirjelmästä.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on lisännyt kautensa aikana asevoimien läsnäoloa Karibianmeren eteläosassa. Joukot ovat suorittaneet ainakin viisi iskua aluksiin, joiden Trumpin hallinto on väittänyt osallistuvan huumekauppaan.
Venezuelan YK-lähettiläs Samuel Moncada syyttää kirjelmässä Yhdysvaltain surmanneen ainakin 27 ihmistä iskuissa siviilialuksiin kansainvälisillä vesillä. Lähettiläs pyysi neuvostoa tutkimaan iskujen laillisuutta.
Turvallisuusneuvosto ei kykene kuitenkaan varsinaisiin toimiin, koska Yhdysvalloilla on neuvostossa veto-oikeus. Neuvosto kokoontui ensimmäistä kertaa puimaan Venezuelan ja Yhdysvaltain välisiä jännitteitä viime viikolla.
Lähde: Reuters