Ensimmäinen Yhdysvalloille rakennettava jäänmurtaja voi valmistua vielä ennen kuin presidentti Donald Trumpin kausi päättyy tammikuussa 2029, arvioi asiantuntija.
Apulaisprofessori Mikko Suomisen mukaan ensimmäisen laivan rakentaminen kestää noin kolme vuotta sopimuksen allekirjoittamisesta. Seuraavat alukset voisivat tulla ulos noin vuoden välein, riippuen murtajien koosta.
Uutistoimisto Reuters kertoi torstaina, että Yhdysvaltain rannikkovartiosto aikoo tilata Suomesta neljä uutta jäänmurtajaa. Asiasta on määrä allekirjoittaa aiesopimus presidentti Trumpin isännöidessä presidentti Alexander Stubbia ja pääministeri Petteri Orpoa (kok.) Valkoisessa talossa tänään torstaina.
Suominen toimii Aalto-yliopiston meritekniikan ja arktisen tekniikan tutkimusryhmässä. Hänen mukaansa suomalaisen jäänmurtajabisneksen näkymät ovat nyt valoisat, kun murtajia on saatu ensi kertaa myytyä Yhdysvaltoihin.
– Tosi hyvältä näyttää, Suominen sanoo.
Murtajatilaus työllistää toteutuessaan paitsi telakoita, myös niiden alihankkijoita, laitevalmistajia, suunnittelutoimistoja ja ohjelmistoyrityksiä. Suominen arvioi, että murtajien rakentamiseen voisivat osallistua Helsingin ja Rauman telakat. Lisäksi Porin telakka voisi tehdä murtajien lohkoja.
Ennakkotietojen mukaan sopimukseen kuuluu neljän Suomessa rakennettavan aluksen lisäksi seitsemän jäänmurtajan rakentaminen Yhdysvalloissa Louisianassa ja Texasissa sijaitsevilla telakoilla. Suomista ei huoleta suomalaisen murtajaosaamisen valuminen Meksikonlahden rannikolle.
– Ei se tietotaito ja kaikki osaaminen niin nopeasti siirry, apulaisprofessori arvioi.
Hänen mukaansa on kuitenkin tärkeää jatkaa alan tutkimusta ja panostaa innovaatioihin, jotta suomalaisen jäänmurtajaosaamisen etumatka säilyy.
– Jos jäämme odottamaan, eikä tehdä mitään kehitystä, niin kyllähän aika vähitellen menee meistä ohitse, Mikko Suominen sanoo.