Amerikkalaisen jalkapallon suuri ottelu Super Bowl pelataan vasta ensi vuoden helmikuussa.

Tapahtuma on kuitenkin ehtinyt herättää jo vilkasta keskustelua Yhdysvalloissa.

Kuohunta oli valmis, kun amerikkalaisen jalkapallon ammattilaisliiga NFL julisti puertoricolaisen rap-artistin Bad Bunnyn Super Bowlin klassikoksi muodostuneen puoliaikashown pääesiintyjäksi.

Super Bowl on ollut Yhdysvaltain ylivoimaisesti katsotuin tv-lähetys vuosittain. Viime vuonna sitä seurasi ennätykselliset 127 miljoonaa ihmistä.

31-vuotias Bad Bunny, oikealta nimeltään Benito Antonio Martínez Ocasio, on arvostellut Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin maahanmuuttopolitiikkaa, kuten latinoamerikkalaisten karkotuksia.

Jo vuonna 2017 artisti arvosteli Trumpin ensimmäisen hallinnon avustustoimia Puerto Ricoon iskeneen hurrikaanin jälkeen.

Viime vuoden presidentinvaaleissa artisti asettui demokraattiehdokas Kamala Harrisin tueksi.

Trumpin hallinto lähti vastahyökkäykseen

Kenties juuri artistin aiempien kommenttien vuoksi Trumpin hallitus ja Yhdysvaltain konservatiivit ovat arvostelleet NFL:n artistivalintaa poikkeuksellisen kovasanaisesti.

Politicon mukaan useat konservatiiviset kommentaattorit ovat kutsuneet Bad Bunnya Trump-vihaajaksi.

Yhdysvaltain sisäisen turvallisuuden ministeri Kristi Noem reagoi valintaan sanomalla, että Yhdysvaltain maahanmuutto- ja tullivalvontavirasto (ICE) tulee olemaan vahvasti läsnä Super Bowlissa.

Bad Bunny on kertonut jättäneensä Yhdysvallat väliin tulevalla kiertueellaan, koska hän pelkäsi maahanmuuttajia tänä vuonna kiinni ottaneiden ICE-agenttien saapuvan häiritsemään hänen fanejaan.

Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemies, republikaanien Mike Johnson, kutsui Bad Bunnyn valintaa kamalaksi.

– Vaikuttaa siltä, ettei hän puhuttele kovin laajaa yleisöä, Johnson sanoi asiasta tivanneelle toimittajalle.

Johnson kertoo, ettei ennen Super Bowlin esiintyjän julistusta tiennyt kuka Bad Bunny on.

Hänen mukaansa Lee Greenwood olisi ollut sopivampi esiintyjä Super Bowliin.

Greenwood tunnetaan ennen kaikkea Trumpin tilaisuuksien tunnuskappaleeksi muodostuneesta God Bless the U.S.A. -kappaleesta.

– Super Bowlia seuraa niin monta silmäparia – monta vaikutukselle altista lasta. Mielestäni esiintyjiksi pitäisi valita Lee Greenwood tai joku muu roolimalli – ei ketään hänen [Bad Bunnyn] kaltaistaan.

Maanantaina artistivalintaa arvosteli myös presidentti itse.

Trump sanoi yhdysvaltalaiselle mediayhtiö Newsmaxille, ettei ollut koskaan kuullutkaan Bad Bunnysta.

– En tiedä kuka hän on, enkä tiedä miksi he ovat valinneet hänet. Se on hullua. He syyttävät jotain promoottoria, joka palkattiin vastaamaan viihteestä. Mielestäni tilanne on täysin naurettava, Trump sanoi.

The Athletic -lehden mukaan artistivalinnasta vastaa NFL yhdessä Apple Musicin ja räppäri Jay Z:n perustaman Roc Nation -viihdeyhtiön kanssa.

Saturday Night Live -ohjelmassa vieraillut Bad Bunny vastasi viime viikonloppuna Yhdysvaltain nykyhallinnon kritiikkiin kylmästi toteamalla, että heillä on neljä kuukautta aikaa oppia espanjaa ja ymmärtää, mitä hän yrittää sanoa.

Kuka Bad Bunny?

Bad Bunny esiintyy pääosin espanjaksi. Hänen musiikkinsa nauttii erityistä suosiota espanjaa puhuvissa maissa ja espanjankielisten yhdysvaltalaisten keskuudessa.

Vaikka artisti on etenkin varttuneemmille yleisöille täysin tuntematon, hänen ansioluettelonsa on komeaa luettavaa.

Bad Bunny oli musiikin suoratoistopalvelun Spotifyn koko maailman kuunnelluin artisti vuosina 2020–2022. Vuosittaisissa kuuntelumäärissä hän jäi viime vuonna ainoastaan nykypopin suurnimien Taylor Swiftin ja The Weekndin taakse.

Hänet on myös palkittu kolmella musiikki-alan Oscar-palkintona pidetyllä Grammy-palkinnolla.

Pop-ikoni Michael Jacksonin vuoden 1993 esityksen jälkeen Super Bowlin puoliajan musiikkiesityksestä on muodostunut tapahtuma, jota odotetaan yhtä paljon kuin itse ottelua.

Jacksonin suurieleisen esityksen tarkoitus oli tuolloin pitää katsojat kanavalla ottelun puoliajan aikana.

Super Bowlin puoliaikashow'n esiintyjät 2000-luvulla:

2025: Kendrick Lamar

2024: Usher

2023: Rihanna

2022: Dr. Dre, Snoop Dogg, Eminem, Mary J. Blige & Kendrick Lamar

2021: The Weeknd

2020: Shakira, Jennifer Lopez

2019: Maroon 5

2018: Justin Timberlake

2017: Lady Gaga

2016: Coldplay

2015: Katy Perry

2014: Bruno Mars

2013: Beyoncé

2012: Madonna

2011: The Black Eyed Peas

2010: The Who

2009: Bruce Springsteen & E Street Band

2008: Tom Petty and the Heartbreakers

2007: Prince

2006: The Rolling Stones

2005: Paul McCartney

2004: Janet Jackson, P. Diddy, Nelly, Kid Rock, Justin Timberlake, Jessica Simpson

2003: Shania Twain, No Doubt

2002: U2

2001: Aerosmith, NSYNC

2000: Phil Collins, Christina Aguilera, Enrique Iglesias, Toni Braxton

Korjaus 9.10. klo 5.18. Bad Bunnyn Saturday Night Live -ohjelmassa antamia kommenttia täsmennetty.