ITÄ-JERUSALEM Gazan aselepo on nyt lähempänä kuin kuukausiin.
Äärijärjestö Hamas antoi vastauksensa Yhdysvaltojen kätilöimään ja Israelin hyväksymään 20-kohtaiseen rauhansuunnitelmaan.
Hamasin julkaiseman lausunnon mukaan järjestö suostuu vapauttamaan kaikki Gazassa pitämänsä israelilaiset panttivangit sekä kuolleiden panttivankien ruumiit. Hamas myös vahvistaa olevansa valmis aloittamaan välittömästi neuvottelut suunnitelman yksityiskohdista sovittelijoiden välityksellä.
Vastaus oli ennakoitavissa. Hamas on erittäin kovan paineen alla. Israel on tuhonnut suuren osan sen sotilaallisesta kyvykkyydestä ja heikentänyt sen liittolaisia. Lisäksi aselepoon sitä ovat patistelleet myös arabimaat.
Rauhansuunnitelman luotsannut Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ei aikaillut, vaan vaati Israelia lopettamaan sotatoimet Gazassa välittömästi. Trump sanoi arvioivansa, että Hamas on valmis rauhaan.
Kuoroon liittyivät myös Ranskan ja Saksan johtajat ja Israelin oppositio. Paine kohdistuukin nyt Israelin pääministeriin Benjamin Netanjahuun.
Pian pääministerin kanslia ilmoittikin, että Israel on valmis Trumpin suunnitelman ensimmäisen vaiheen, eli panttivankien vapauttamisen täytäntöönpanoon.
The Times of Israelin tietojen mukaan Israelin hallinto on määrännyt armeijan jäädyttämään hyökkäyksen Gazan kaupungissa ja minimoimaan sotatoimet puolustustasolle.
Mitä tulee kestävään rauhaan, avoimia kysymyksiä on enemmän kuin vastauksia.
Hamas ei vastauksessaan ottanut kantaa sen aseistariisuntaan, mikä on Trumpin rauhansuunnitelman yksi ehdoista.
Järjestö myös kertoi vastauksessaan suostuvansa luovuttamaan Gazan kaistan hallinon riippumattomille palestiinalaistahoille.
Muista rauhansuunnitelmassa olevista ehdoista tulisi Hamasin mukaan neuvotella kattavan palestiinalaisten välisen kansallisen dialogin puitteissa. Hamas visioi itselleen roolia näissä neuvotteluissa.
Hamasin visio sille, kuka Gazaa tulevaisuudessa hallinnoi, poikkeaa siis Trumpin ja Israelin näkemyksestä.
Rauhansuunnitelmassa riippumattomilla palestiinalaistahoille ei ole taattu poliittista roolia Gazan hallinnoimisessa, vaan ainoastaan tekninen mandaatti alueen arjen pyörittämiseen. Viimeinen sana olisi teknokraattihallintoa valvovalla kansainvälisellä “rauhanhallituksella”, jota johtaisi Trump itse.
Taistelutauolle on siis nyt momentum, mutta toistaiseksi kumpikaan osapuoli ei ole sitoutunut sellaisiin ehtoihin, jotka takaisivat pysyvän aselevon.
Todelliset rauhanneuvottelut alkavat siis vasta sitten, kun Hamas on vapauttanut panttivangit jonkinlaisen taistelutauon aikana.