”Tämä voi olla yksi sivilisaatioiden historian suurimmista päivistä”.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump lausui nämä ylevät sanat maanantaina tavattuaan Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun Valkoisessa talossa. Tapaamisen keskiössä oli Gazan sodan lopettaminen, ja presidentti esitteli laatimansa 20 kohdan rauhansuunnitelman ylpeänä tapaamisen jälkeen medialle.
Trumpin julistus saattoi olla ennenaikainen, sillä sodan toinen osapuoli, äärijärjestö Hamas, ei edes ollut saanut sopimusluonnosta luettavakseen.
Trumpin rauhansuunnitelman ehdot ovat Hamasille erittäin kovat. Vaikka siihen sisältyvät palestiinalaisvankien vapauttaminen ja armahdus aseellisesta vastarinnasta luopuville Hamas-taistelijoille, vaikeimmat kipupisteet ovat yhä läsnä.
Hamas on kategorisesti kieltäytynyt luopumasta aseistaan. Sopimuksessa ei ole takeita siitä, etteikö Israel jatkaisi sotatoimiaan saatuaan panttivangit takaisin.
Viimeisin tulitauko maaliskuussa päättyi, kun Israel jätti noudattamatta allekirjoittamaansa aseleposopimusta ja kieltäytyi siirtymästä aselevon vaiheeseen, jossa sen olisi pitänyt sitoutua pysyvämpään rauhaan.
Havaittavissa on kuitenkin tietynlainen momentum.
Trumpin suunnitelmalla on arabimaiden, EU:n ja palestiinalaishallinnon tuki. Netanjahun näkökulmasta aselevolle löytyy hedelmällistä maaperää myös sisäpoliittisesti. Oppositio on jo osoittanut tukensa. Juutalaista ylivaltaa kannattava hallituskumppani, valtiovarainministeri Bezalel Smotrich kyllä kritisoi suunnitelmaa, mutta ei ole uhannut kaataa hallitusta.
Hamas antanee vastauksensa aselepoehdotukseen tulevina päivinä.
Isossa kuvassa olennaista on se, voiko Trumpin suunnitelma viedä Lähi-idän aselevosta kohti pysyvää rauhaa.
Israelin ja palestiinalaisten välinen konflikti syntyi, kun palestiinalaiset menettivät Israelin itsenäistymisprosessin yhteydessä itsemääräämisoikeuden historialliseen kotimaahansa. Kansainvälinen konsensus on pitkään ollut se, ettei pysyvää rauhaa saavuteta ilman tämän itsemääräämisoikeuden toteutumista esimerkiksi kahden valtion mallin muodossa.
Ironista on, etteivät palestiinalaishallinto tai Hamas olleet mukana Trumpin rauhansuunnitelman laatimisessa.
Trumpin alkuperäinen 21 kohdan suunnitelma syntyi Yhdysvaltojen ja arabivaltioiden aivoriihen tuloksena. Maanantaina esiteltyyn 20 kohdan sopimusluonnokseen oli kirjattu vielä Israelin vaatimia muutoksia. Molempien kädenjälki näkyy lopputuloksessa.
Arabivaltiot ovat painottaneet, että palestiinalaisalueiden liittäminen Israeliin tai gazalaisten karkottaminen kotiseudultaan ei tule kysymykseen. Saudi-Arabia on sanonut, ettei se normalisoi suhteitaan Israeliin ennen kuin Israel sitoutuu kahden valtion malliin, johon kuuluu itsenäinen Palestiinan valtio.
Trumpin suunnitelma takaa, ettei palestiinalaisia pakoteta poistumaan Gazasta, ja että Gazasta lähtevillä on myös oikeus palata. Suunnitelman mukaan Israel ei saa miehittää tai liittää Gazaa itseensä.
Lopuksi suunnitelmassa todetaan, että kunhan Gazan jälleenrakennus on edennyt riittävästi ja palestiinalaishallinto on tehnyt vaadittavat sisäiset uudistukset, olosuhteet palestiinalaisten itsemääräämiselle ja valtiolle voivat viimein olla kohdillaan.
Israelin kädenjälki näkyy lukuisissa kohdissa, jotka vastaavat sen turvallisuushuoliin. Tapaamisessaan Trumpin kanssa Netanjahu onnistui saamaan läpi viime hetken viilauksia, kuten asettamaan lisäehtoja Israelin joukkojen vetäytymiselle Gazasta. Sopimusluonnoksen perusteella näyttää siltä, että Israel saisi pitää Gazan raja-alueilla sotilaallisen turvavyöhykkeen.
Rauhanvälityksessä mukana ollut diplomaatti kommentoi The Times of Israelille, että Israel sai ”viimeisen sanan”.
Suunnitelman sudenkuoppa näyttää olevan se, että se jää yksityiskohtien puuttuessa tulkinnanvaraiseksi. Trumpin ja Netanjahun tiedotustilaisuuden perusteella tiekartta ei näytä johtavan kahden valtion mallin mukaisesti itsenäisen Palestiinan perustamiseen.
Tiedotustilaisuudessa Trump antoi Netanjahulle tilaa muun muassa vaatia itseensä kohdistuvien sotarikossyytteiden poistamista. Trump itse nosti kahden valtion mallin esille ainoastaan sanoessaan, että hän ”ymmärtää”, miksi Netanjahu sitä vastustaa.
Tiedotustilaisuuden jälkeen Netanjahulta kysyttiin, oliko hän tapaamisessa hyväksynyt Palestiinan valtion perustamisen. ”En todellakaan”, vastasi Netanjahu.
Tulevina kuukausina ja vuosina paljon riippuu siis siitä, millaista vaikutusvaltaa Yhdysvallat, arabimaat, Eurooppa ja muut intressitahot käyttävät sodan osapuoliin ja millaista panosta ne tarjoavat palestiinalaisten itsemääräämisoikeuden tukemiseen.
Otetaan esimerkiksi Trumpin suunnitelma Gazan siirtämisestä ensin kansainväliselle siirtymäajan hallintoelimelle.
Tätä elintä johtaisi Trump itse. Siinä olisi merkittävä rooli myös Britannian entisellä pääministerillä Tony Blairillä, jolla on Irakin sodan vuoksi palestiinalaisten silmissä erittäin huono maine. Lopulta Gazan hallinto siirrettäisiin ehkä palestiinalaishallinnolle, ehkä ei.
Gazan jälleenrakennus saa kolonialistisia sävyjä, mikäli palestiinalaisia ei oteta uskottavalla tavalla mukaan rakentamaan Gazan uutta hallintoa.
Arabimailla voi olla merkittävä rooli Gazan jälleenrakentamisessa. Niillä on myös poliittista vipuvartta, sillä Israelin tavoitteena on laajentaa Trumpin ensimmäisellä presidenttikaudellaan lanseeraamia Abraham-sopimuksia, eli normalisoida suhteitaan Persianlahden maihin. Netanjahun harvinaislaatuinen anteeksipyyntö Qatarille syyskuun ilmaiskusta kertoo, että Israelin intresseissä on pitää arabimaita puolellaan.
Lukuisat Euroopan maat tunnustivat Palestiinan YK:n yleiskokouksessa. EU:lla on muun muassa taloudellisia keinoja tukea kahden valtion mallia esimerkiksi painostamalla Israelia luopumaan Länsirannan siirtokunnista.
EU:lla, Palestiinan tunnustaneilla valtioilla sekä arabimailla voi siis olla suurikin rooli sen estämisessä, etteivät Lähi-idän konfliktin juurisyyt toista itseään jälleenrakennetussa Gazassa.