Uutistoimisto Reutersille puhunut Hamasia lähellä oleva lähde sanoo Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin Gaza-suunnitelman olevan täysin puolueellinen ja myötäilevän Israelin linjaa.

Lähteen mukaan suunnitelma tähtäisi järjestön eliminoimiseen Gazan kaistalla ja sitä olisi Hamasin mahdotonta hyväksyä.

Lähde sanoi, ettei suunnitelmassa olisi palestiinalaisille eikä gazalaisille itselleen minkäänlaisia heille kuuluvia oikeuksia.

Hamasin virallista vastausta suunnitelmaan vielä odotellaan.