Washingtonin kongressitaloon valtaukseen osallistunut Q-Anon-salaliittoteorioita toistellut shamaani Jacob Chansley haastaa presidentti Donald Trumpin ja monet muut tahot oikeuteen.
Hänen polveileva, 26-sivuinen haastekirjelmänsä muistuttaa enemmän poliittista manifestia kuin oikeuskannetta, kertovat esimerkiksi Phoenix New Times- ja Independent -lehdet.
Chansley on sitä mieltä, että yhteiskunnan eliittiryhmä, johon Trumpkin kuuluu, on muodostanut salaliiton Yhdysvaltain perustuslain rikkomiseksi.
Trump armahti hänet, samoin kuin 1 500 muutakin kongressin valtaajaa vankilatuomioista. Nyt Chansley kuvaa Trumpia ”paskiaiseksi” ja vaatii presidentin virkaa itselleen.
Lisäksi Chansley vaatii 40 biljoonan eli 40 tuhannen miljardin dollarin korvauksia. Ne olisi maksettava unssiin painoisina kultakolikoina. Rahoista Chansley vaatii itselleen henkisistä kärsimyksistä vain yhden biljoonan. 38 biljoonalla hän maksaisi Yhdysvaltain ulkomaanvelan ja yhdellä korjauttaisi Yhdysvaltain infrastruktuurin puutteet.
Haastehakemus koskee Trumpin lisäksi maan keskuspankkia, Kansainvälistä valuuttarahastoa, Israelin valtiota ja liikemies Elon Muskia.
3.10. klo 9.30 Uutista muokattu poistamalla maininta unssin painosta. Tavanomainen unssi painaa 28 grammaa, mutta kullan mittaamisessa käytetty troy-unssi 31 grammaa. Ei ole tiedossa, kumpaa Chansley tarkoitti.